Leijonalegenda Ari Sulander pysäytti NHL:n tulevan superjoukkueen – Chicagon supertähti muistaa yhä: ”Heillä oli Zoolander”
2010-luvulla koko NHL:n kärkiseuraksi noussut Chicago Blackhawks teki varsinaista kautta edeltävän harjoituspelimatkan Eurooppaan vuonna 2009.
Päivää aiemmin Sveitsin mestari Davosia lukemin 9-2 kyykyttäneet NHL-tähdet saivat seuraavana vastaansa Zürich Lionsin, jonka maalilla kiekkoja pysäytti tuolloin jo 40-vuotias entinen Suomen maajoukkueen luottovahti Ari Sulander.
Rotsi auki peliin lähteneet NHL-starat saivatkin todeta päällään seisseen Sulanderin joukot vahvemmiksi kyseisenä iltana sveitsiläisseuran napatessa sensaatiomaisen 2-1-voiton. Sittemmin Blackhawksin kolmeen Stanley Cupin voittoon johdattanut Jonathan Toews muistelee ottelua nyt jo hymyssä suin.
– Heillä oli tämä kaveri, Zoolander. Luulin, että hänen nimensä oli Derek Zoolander, Blackhawks-kippari vitsaili NHL:n kotisivuilla viitaten näyttelijä Ben Stillerin kuuluisaan leffarooliin.
Blackhawks avaa kautensa jälleen tänä vuonna Euroopassa, kohdaten sunnuntaina saksalaisen Eisbären Berlinin. Toews aikookin pitää huolen siitä, ettei toista nöyryytystä eurooppalaisjoukkueen toimesta ole luvassa.
– Se (Zürich-tappio) on ainoa muistoni, joten aion olla valmiina, kun kohtaamme Berliinin. Siitä voitte olla varmoja, Blackhawksin seuralegenda alleviivaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Expressen: Färjestad-hyökkääjä lähtökuopissa – neuvottelee Liiga-sopimuksesta
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Mitä ihmettä tapahtui Patrik Laineelle?
- Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa Sveitsin pudotuspeleissä – katso tilanne
- Jättipaukku: NHL-legenda sai monoa!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Selostajan sanat yllätti kaikki – synnytys NHL-ottelussa
- IS: Liiga-paikkaa hamuava Imatran Ketterä on palkannut uuden päävalmentajan
- KHL-pelaajan käytös kiehuttaa – omat joukkuekaveritkin valittavat tuomareille
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Liiga-seuralle järkälemäinen vahvistus – ”Tässä teidän kärkihankinta”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- Kärpissä ovi käy – neljä pelaajaa ulos!
- Lähde: Tappara vahvistumassa SHL:n kanadalaistykillä!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!
- IS: Jukka Jalosen poika sai töitä Liigasta!