Entinen St. Louis -kippari palaa vanhaan kotikaupunkiinsa Boston-paidassa: ”Tunteilut nyt tunteiltu”
NHL:n finaalisarja jatkuu sunnuntain vastaisena yönä St. Louisissa Bluesin isännöidessä Boston Bruinsia konferenssiensa mestareiden kolmannessa kohtaamisessa.
Boston-paidassa nykyisin leipänsä ansaitseva entinen Blues-kippari David Backes ei anna vanhojen muistojen pehmentää suhtautumistaan tulevaan otteluun, vaan tällä kertaa mies matkustaa vanhaan kotikaupunkiinsa pelkästään voitto mielessä.
– Blues on nyt vastustajani ja minun täytyy suhtautua heihin sen mukaisesti, Backes totesi NHL.comin haastattelussa.
Vajaat kolme vuotta sitten St. Louisista nykyiseen joukkueeseensa Bruinsiin vapaana agenttina siirtynyt Backes otettiin edellisillä visiiteillään vastaan avosylin Blues-fanien toimesta. Nyt jenkkitähti uskoo sekä fanien että pelaajan itsensä kohdalla äänen olevan täysin toisenlainen.
– Tunteilut on nyt tunteiltu. Ne hetket koettiin aiemmilla kerroilla. Tällä kertaa kyse on pelkästä bisneksestä, Backes naulaa.
Sekä 35-vuotias Backes että miehen vanha seura Blues hakevat tänä keväänä ensimmäistä lordi Stanleyn pystiään. Kumpaa onnistaa, se selviää seuraavan reilun viikon sisällä.
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!