6,65 miljoonan dollarin palkan NHL-tähti hyytynyt täysin! Lähde: Kukaan ei huoli edes puoleen hintaan
New York Rangersin puolustaja Kevin Shattenkirkin ura on lähtenyt viime vuosina pahasti raiteiltaan.
Jättimäistä 6,65 miljoonan dollarin palkkaa nauttivan yhdysvaltaisen sopimus päättyy vasta kesällä 2021, joten hän on melkoinen ylimääräinen paino Rangersin palkkakattoon.
Kovana pistelinkona urallaan tunnettu Shattenkirk pelasi päättyneellä kaudella 73 ottelua odotuksiin nähden vaatimattomin tehoin 2+26=28. 30-vuotias puolustaja löysi itsensä ajoittain jopa katsomon puolelta.
New York Postin kokeneen toimittajan Larry Brooksin mukaan Rangers on yrittänyt kaupitella Shattenkirkiä ympäri NHL:ää, mutta yksikään seura ei ole ollut halukas ottamaan miehen jättimäistä palkkaa itselleen.
Rangers olisi valmis ottamaan Shattenkirkin sopimuksesta 50 prosenttia omaan palkkakattoonsa, mutta edes tämäkään ei ole saanut seuroja kiinnostumaan.
Brooksin mukaan Shattenkirkin kauppaaminen vaatisi sitä, että Rangers ottaisi vastikkeena toisen ylihintaisen sopimuksen takaisin. Tähän ratkaisuun Rangers kuitenkaan tuskin lähtee.
LUE MYÖS: Järkälemäinen maalivahtilupaus antaa näyttöjä Tapparalle – varattiin NHL:ään kolme vuotta sitten
LUE MYÖS: Tajuton vuosipalkka! Arvio: Mikko Rantanen allekirjoittaa jättimäisen NHL-diilin
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- SM-liigaa koskenut tutkinta päätökseen – tässä tulos
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu