Ruotsin MM-joukkueen hyökkääjää kaupitellaan NHL:ssä – ei huolita edes ilmaiseksi
Ruotsin maajoukkuehyökkääjä Loui Eriksson arvosteli NHL-valmentajaansa kisojen kynnyksellä. Samalla alkoivat Pohjois-Amerikassa siirtospekulaatiot Erikssonin tulevaisuudesta Vancouver Canucksista.
– On vaikeaa, kun en saa samanlaista luottamusta kuin olen saanut muilta valmentajilta urani aikana. Sillä rintamalla on vaikeaa, Eriksson sanoi.
NHL-asiantuntija Ray Ferraro ei usko, että ruotsalaishyökkääjälle olisi tulevaisuutta Vancouverissa. Ottajia ei kuitenkaan ole jonoksi asti. Hyökkääjä tienaa 6 miljoonaa dollaria kaudesta vielä kolmen vuoden ajan, ja tehopisteitä syntyi tällä kaudella vain 29 kappaletta.
– En näe hänessä mitään tunnetta. Hänellä ei ole mitään energiaa pelailla ja tehdä tulosta. Kunhan pelailee, Ferraro kommentoi Erikssonia.
Ottawa Senators voisi kuitenkin olla kiinnostunut ruotsalaishyökkääjästä. Uudelleen rakennusta tekevän seuran on vaikea yltää minimipalkkoihin. Ottamalla Erikssonin sopimuksen Ottawa saisi Ferraron mukaan Vancouverista varmasti varausvuoroja kaupan päälle joutumatta maksamaan juuri mitään.
Lue myös: NHL-toimittajan arvio: Suomelle tulossa kesällä viisi ykköskierroksen varausta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat