Säännöissä sudenkuoppa, Suomen mestaruus ratkesi katastrofaalisen virheen takia? Erotuomarijohtaja kommentoi Ylelle liigafinaalin kohua
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa kuohuu, vaikka kausi 2018-19 on jo ohi. Se päättyi HPK:n juhliin, kun Jämsänkosken lahja maailmalle, Markus Nenonen ratkaisi Suomen mestaruuden Kärppiä vastaan joukkueiden seitsemännen ottelun ensimmäisessä jatkoerässä ylivoimalla.
Erikoistilanne oli seurausta oululaisten Aleksi Heponiemen korkeasta mailasta. Suomikiekon suurlupaus sai 2+2-minuuttia – ja lopulta syyttä. Todellisuudessa Heponiemi ei edes ollut se, joka huitaisi Kerhon Niklas Frimania mailalla naamatauluun.
Liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn myönsi Ylen mukaan, että oikeasti Frimanin kasvoihin osui joukkuekaveri Niclas Luceniuksen maila.
– Olen katsonut kaikki kuvakulmat useampaan kertaan ja hidastuksina. Niiden perusteella näyttää siltä, että se on Luceniuksen maila, joka osuu Frimaniin, Rönn kertoi.
– Kolme mailaa on ristissä, ja myös Heponiemen maila on pään korkeudella. Kyllä niistä kuvista sen käsityksen saa, että Luceniuksen maila osuu Frimania päähän.
Suomessa säännöissä on erikoinen sudenkuoppa. Tilannetta ei voitu tarkastaa jälkikäteen, koska täällä sääntöjen mukaan videoita voi tarkastella vain maalitilanteissa.
Väärä vihellys koitui kohtalokkaaksi, kun HPK rokotti seuranneesta ylivoimasta. Toki Kerho olisi voinut voittaa, vaikka tuomio olisi jäänyt viheltämättä.
Tilanteen näet täältä kohdasta 3.35 alkaen. Kuten videolta näkee, huitoo Heponiemi itsekin kädellä viitaten siihen, että naamaan osui joku muu kuin hänen mailansa.
LIIGAN PUDOTUSPELEISTÄ KAIKKI TÄÄLLÄ.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Kova vahvistus Liigaan – Kiekko-Espoo julkaisi uuden hyökkääjän
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa