Naisleijonien konkari paljasti, miten joukkue suhtautui puheisiin torijuhlista: ”Totta kai hienoa, mutta…”
Naisten MM-kisojen finaalista syntyi kohu, kun Naisleijonien tekemä maali jatkoajalla hylättiin. Sen jälkeen USA vei lopulta kullan voittolaukauskilpailussa ja Suomen naisten maajoukkue palkittiin hopeisilla mitaleilla.
Finaalin jälkeen kansa tuohtui varsin kyseenalaisesta maalin hylkäämisestä. Monen mielestä Naisleijonat olisi ansainnut MM-kultaa, mutta tuomari vei heiltä kirkkaimman palkinnon. Lopulta kohu vyöryi siihen pisteeseen, että liikemies Thomas Zilliacus oli järjestämässä Naisleijonille torijuhlia, joissa olisi juhlittu joukkueelta vietyä maailmanmestaruutta.
Missään vaiheessa joukkueelta ei oikeastaan kysytty, mitä he olivat koko show’sta mieltä. Naisleijonien kokeneeseen kaartiin kisoissa kuulunut Annina Rajahuhta piti torijuhlia hieman hölmönä ajatuksena.
– Totta kai se on hienoa, että ihmiset tukevat. Mutta joukkueena puhuimme sitä, että mielummin pidetään sitten torijuhlat, kun olemme oikeasti maailmanmestareita. Se vain kuuluu urheiluun, että tuomareiden päätökset menevät miten menevät, tai että pelissä saattaa käydä sellaisia sattumia, jotka ovat todella epäonnisia.
– Minä haluan mielummin torijuhlat sitten, kun ne ovat oikeasti ansaittu, Rajahuhta kertoi SuomiKiekko-sivustolle Nopeampi.comin järjestämässä MM95 Lounge -tapahtumassa.
MM-kisojen finaali oli kaikkinensa melkoinen tunteiden pyörremyrsky.
– Tunneskaala meni nollasta sataan kumpaankin suuntaan. Positiivisessa mielessä, kun olimme sen pienen hetken maailmanmestareita ja toisaalta sitten pelin jälkeen se pettymys, että miten lähellä se (kulta) olikaan.
Vaikka kultamitalit jäivät vielä odottamaan, pelasivat Naisleijonat todella upean MM-turnauksen. Nyt kun pöly on hieman laskeutunut, osaa hopeamitalia arvostaa eri tavalla.
– Pitää muistaa, että USA ja Kanada olivat 18 vuotta peräkkäin MM-finaalissa, ja nyt pystyimme rikkomaan jään siinä asiassa. Siitä pitää olla todella ylpeä, Rajahuhta muistutti.
Rajahuhta kertoi SuomiKiekko-sivustolle myös, että hänen maajoukkueuransa jatkuu. Tähtäimessä Rajahuhdalla on vuoden 2022 talviolympialaiset, lue lisää TÄSTÄ.
LUE MYÖS:
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”