Liigan finaalien tähdistökentät: Kärpät – HPK
Kuva: Juha Tamminen
Liiga kausi on kokonaisuudessaan pelattu. Finaaleihin tänä keväänä ylsivät Kärpät ja HPK. Joukkueiden tasainen sääntö venyi aina seitsemännen pelin jatkoajalle asti, jolloin hämeenlinnalaiset kruunattiin Liigan mestareiksi.
SuomiKiekko-sivusto perkasi finaalisarjan läpi ja kokosi kummankin joukkueen pelaajista tähdistökentällisen.
Kärpät – HPK
Maalivahti: Emil Larmi, HPK Kumpikin Liiga-finaalien maalivahdeista pelasi huikean kevään ja ansaitsee tunnustusta. Loppujen lopuksi Emil Larmi oli kaksikosta kuitenkin voittava vahti, kun taas Veini Vehviläinen varmasti haluaisi yrittää uudelleen hieman heppoista mestaruuden ratkaissutta laukausta. Vasen puolustaja: Niklas Friman, HPK Niklas Friman ei finaaleissa tehopisteillä juhlinut, kuten ei muutkaan puolustajat. Hän onnistui pitämään kuitenkin oman päänsä puhtaana, eikä Kärpät saanut aikaan koko finaalisarjassa kuin kaksi maalia Frimanin ollessa jäällä. Oikea puolustaja: Jani Hakanpää, Kärpät NHL:ään ensi kaudeksi lähtevä Jani Hakanpää oli kovan kuormituksen alla finaaleissa. Lisäksi jykeväotteinen puolustaja oli pisteiden valossa parhaita puolustajia ja teki finaaleissa tehot 1+2. Vasen laitahyökkääjä: Jasper Lindsten, Kärpät Finaalisarja oli tiukkaa vääntämistä, eikä moni tähtipelaaja saanut itsestään tehoissa parasta irti. Jasper Lindsten sen sijaan nousi uudelle tasolle. Kovasti töitä tekevä hyökkääjä paukutti finaaleissa kolme maalia. Keskushyökkääjä: Nicklas Lasu, Kärpät Ruotsalaishyökkääjä Nicklas Lasu oli Kärppien vahvin pelintekijä finaalisarjassa. Kemiat Lindstenin kanssa olivat erityisesti kunnossa, ja kokenut sentteri merkkautti finaaleissa viisi maalisyöttöä. Oikea laitahyökkääjä: Valtteri Puustinen, HPK Voittomaali jatkoajalla, syöttö ratkaisevassa finaalissa ja ikää on 19 vuotta. Valtteri Puustinen oli mies paikallaan ratkaisuhetkille, ja ilman hänen yksilösuorituksiaan mestaruus olisi päätynyt Ouluun. Tehoja finaaleissa kertyi lopulta 2+2. NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsista syytöksiä Jukka Jalosen joukkueelle: ”Surkeaa toimintaa Italialta”
- Colorado Avalanche on nyt selkä seinää vasten – Vegas lähellä kovaa temppua
- Antti Pennanen suitsuttaa nuorta Konsta Heleniusta
- Antti Pennaselta huojentava tieto Leijonien terveystilanteesta
- Leijonat nujersi Iso-Britannian – Ville Heinola laittoi verkon heilumaan ja viinan virtaamaan
- Leijonissa piilee tuleva NHL-tähti – Ville Nieminen täräytti: ”30 maalia ja 70 pistettä”
- Jokerit hurjastelee siirtomarkkinoilla – entinen Liigan supertähti tähtäimessä!
- Huippukauden pelannut Eero Teräväinen: ensi kauden seura selvillä
- Nyt jysähti – Konsta Helenius heti Leijonien ykkösketjuun!
- Karri Kivi MTV:llä: Tässä Leijonien suurin yllättäjä – ”Ylittänyt odotukset”
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat
- MM-kisoissa pamahti harvinainen murskavoitto – viimeksi tämä tapahtui 87 vuotta sitten