NHL-supertähti hiljensi vanhat faninsa: Pamautti voittomaalin ja rikkoi ikivanhan ennätyksen!
Toronto Maple Leafs-tähti John Tavaresin toinen visiitti vanhojen kannattajiensa eteen New York Islanders-ottelussa sujui ensimmäistä kertaa mallikkaammin.
Saarelaisten monivuotinen kapteeni teki viime kesänä seitsenvuotisen ja 11 miljoonan dollarin vuositulot takaavan sopimuksen torontolaisjoukkueen kanssa, mikä ei miellyttänyt Islanders-faneja ja 28-vuotias kanadalainen saikin kuukausi sitten myrskyisän vastaanoton palatessaan vanhoille kotikonnuilleen.
Tuolloin Maple Leafs joutui poistumaan raskas 1-6-tappio niskassaan kotimatkalle, mutta tällä kertaa se varmisti 2-1-voitollaan paikkansa kevään pudotuspeleissä Tavaresin ollessa sopivasti ottelun ratkaisijana voittomaalillaan kolmannen erän alussa.
Tavares nousi kauden 46.maalillaan samalla myös torontolaisryhmän kaikkien aikojen eniten osumia yhden kauden aikana tehneeksi keskushyökkääjäksi ohi Darryl Sittlerin, joka tulitti 45 häkkiä kaudella 1977-78.
- Sportsnet: NHL:ssä muhii jättiremontti – suomalaistähti saa lähteä!
- Miesten MM-kisojen maalta ilmoitus – ei aio boikotoida Venäjää
- Norja ulos nuorten MM-kisoista – Venäjä tilalle
- Suomi kohtaa Ruotsin – tässä kentälliset isänpäivän klassikkoon
- NHL:ssä lähes kymppi rikki – Sebastian Aho naputteli pisteitä
- Jättimäinen takaisku! Liiga-tähti loukkaantui EHT:lla
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
- Norja ulos nuorten MM-kisoista – Venäjä tilalle
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
