Onko tässä suurin suomalaissuosikki Stanley Cup -voittajaksi? Alla kuukausien järjetön pisteputki
Sunnuntain syntymäpäiväsankari Tuukka Rask ja Boston Bruins ovat olleet taalajäillä suorastaan hirviömäisessä vireessä. Edellisessä 20 ottelussa joukkue on jäänyt pisteittä vain yhden ainoan kerran. Yöllä joukkue kaatoi Ottawa Senatorsin niskaan jääkylmää vettä 3-2-voitolla.
David Krejci iski voittomaalin viimeisellä minuutilla 45 sekuntia ennen digitaalien täyttä aikaa.
Bruinsin yksi suurimpia sankareita ällisyttävässä liidossa on kuitenkin ollut Rask. Yöllä 17 kutia torjunut suomalainen on hävinnyt edellisen kerran varsinaisella peliajalla aatonaattona 23. joulukuuta 2018 – siis kaksi ja puoli kuukautta sitten!
Tämän faktan ja ylipäätään Bostonin liidon seurauksena voi sanoa, että ainakin tällä hetkellä Rask on kenties suurin suomalainen Stanley Cupin voittajakandidaatti.
Kesällä 2011 mestaruutta juhlinut Rask on pysäytellyt pikkumustia rapakon takana tänä talvena 92,1 prosentin varmuudella. Boston keikkuu itäisessä konferenssissa peräti toisena.
LUE NHL:N TUOREIMMISTA MYÖS:
Todella ikävän näköinen tälli! Mikko Rantanen jäi pelottavan jyrän alle – marssi pukukoppiin
Luulisi, että Coloradossa rakastetaan! Mikko Rantanen ja pari muuta supertähteä historiallisessa maalitikissä
Uskomaton tilasto: NHL:n supertähti kovempi kuin kukaan vuosiin, tällaista virettä nähdään todella harvoin
Mikael Granlund iski historiallisen osuman – jäi laihaksi lohduksi NHL:ssä
Sebastian Aho ja Mikko Rantanen iskussa – nousivat kovaan seuraan, samaan pystynyt mm. vain Teemu Selänne
LUE MYÖS:
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa