Liigasensaation konkari pisti piste-ennätyksensä uuteen uskoon – mikä johti lahtelaiseen yllätykseen? ”Yksi parhaista joukkueista, missä olen saanut olla mukana”
Kuva: Juha Tamminen
LAHTI. Jos ennen liigakautta joku olisi sanonut, että Pelicans rikkoo runkosarjassa 100 pinnan rajan ja päätyy runkosarjassa kolmanneksi, olisi tuo väite todennäköisesti poljettu kaikkien kiekkovaikuttajien toimesta syvimpään mahdolliseen suonsilmäkkeeseen.
Jos oli joukkueen näkökulmasta kausi uskomaton, niin samaa voi sanoa myös yksilöistä. Toistakymmentä pelaajaa pisti tällä kaudella runkosarjan piste-ennätyksensä uuteen uskoon.
Yksi heistä oli Jesse Saarinen.
Liigassa jo 15. kauttaan pelaava 33-vuotias konkari latoi 54 ottelussa tehot 14+35=49.
Sitäkin oleellisempaa on joukkueen menestyminen. Millä ihmeellä Pelicans käänsi pelejä ”koko ajan” keräten runkosarjassa huimat 104 pinnaa?
– No, alkukaudesta me emme ehkä kaikkia pelejä kääntäneet. Muutamia juttuja tarkensimme vähän, pelaajisto on oppinut kauden aikana tiettyjä asioita. Rupesimme pelaamaan tarkemmin, piste-ennätystään kuudella parantanut hyökkääjä arvelee SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.
Urheilussa ja elämässä yleensäkin onnistumiset ruokkivat.
– Kun saimme hyvän jakson ja voittoja, lisäsi se luottoa pelaamiseen. Ei siihen erityistä (vaadita). Se on kovaa taistelua, se on kovaa puolustamista… Tylsiä perusjuttuja periaatteessa.
– Se on kovaa taistelua, se on kovaa puolustamista…Saarinen painottaa noiden asioiden merkitystä. – Niiden päälle tulevat ne, mitä meidän joukkueessa on paljon, eli esimerkiksi yksilöosaaminen. – Niillä ei tee oikein mitään, jos pohjalla ei ole tiukkaa joukkuepeliä. Se on ihan sama, jos joku heittää kärkikikan, mutta olemme häviämässä. Se on kivempaa, kun voitamme ja teemme ensin ”kunnon hommat”. Eli vaikka Pelicansista pulpahti pinnalle todella kovia yksilötähtiä Saarisen, Oliwer Kasken, Hynek Zohornan, Hannes Björnisen ja kumppanien johdolla, on joukkue parantanut kaikkein eniten niissä tylsissä perusjutuissa? – No varmaan joo! Pohjaa on rakennettu pitkään. Tässä on monta pelaajaa, jotka ovat olleet täällä pitkään. Täällä on vaalittu voittamisen arvoja. Ennen pitkään ne saadaan näkyviin laajalla rintamalla.
– Täällä on vaalittu voittamisen arvoja. Ennen pitkään ne saadaan näkyviin laajalla rintamalla.
Yllätysten talvi
Kun Lahden omalta tähdeltä kysyy, poikkesiko tämä kausi jotenkin aiemmista, voi konkarin kasvoilta nähdä jonkinlaisen innostuksen – olkoonkin, että talvien vertaileminen on haastavaa. – Kausia on vaikea verrata. Pelikin on muuttunut sinä aikana, kun olen ollut mukana. En muista, monesko kausi tämä on, 15. liigakauttaan pelaava Saarinen sanoo ensiksi, ja iloitsee: – Viimeisen kolmen vuoden aikana peli on muuttunut. Itse olen nauttinut tästä viimeiset pari vuotta. Tämä on vauhdikkaampaa, meillä on hyvä henki. Pelicansissa palaset ovat loksahtaneet paikoilleen hyvin talven aikana. – Tiedätkö, kun roolitkin mätsäävät hyvin. On kyllä yksi parhaista joukkueista, missä olen saanut olla mukana.– Tiedätkö, kun roolitkin mätsäävät hyvin. On kyllä yksi parhaista joukkueista, missä olen saanut olla mukana.Kommenteista voi päätellä sen, että henkinen kapasiteetti on runkosarjan yllättäjäjoukkueessa kohdallaan. Sillähän on tietysti vaikutusta tuloksiin? – Totta kai, näin se menee. – Täytyy kuitenkin muistaa aina se, että ennen kun voi ajatella, että kaiken pitää olla positiivista ja hyvää, on pohjalla kova, raaka työ. Kilpailurheilusta positiiviseen fiilikseen tarvitaan ensiksi voittoja ja onnistumisia. – Se hyvä fiilis, flow, pelaamiseen ei tule ikinä ennen työtä. Moni pelaaja on päässyt uudelle tasolle, pohja on ollut hyvä ja vielä yksilöäkin on pystytty kehittämään. Se on onnistunut joukkueen tekemisen raameissa.
Suoraan puolivälieriin
Raikasta ja hyökkäysvoittoista kiekkoa Ville Niemisen alaisuudessa pelanneen Pelicansin seuraava haaste on puolivälierissä HIFK. Joukkueet saavat huilata ennen sähköistä sarjaa viikon verran, kun pelit alkavat torstaina. Lahtelaiset ja HIFK huipensivat runkosarjan torstaina. Treenataanko keväällä enää, vai onko pudotuspeliaika kaukalon ulkopuolella vain vireystilan ylläpitämistä? – Kyllähän totta kai pitää treenata, mutta olemme saavuttaneet sen, että saadaan muutama päivä huilia, niin varmasti käytämme sen. – Muuten treenaamme, emme varmaan muuta mitään erikoista viikkorytmissä. Ei tämä sillä tavalla mene, että nyt rupeaisimme huilaamaan ja sitten hyppäisimme suoraan pelaamaan.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio