Lähde: TPS hankkimassa riveihinsä ruotsalaispelaajia – sopimuksissa kuitenkin vielä eräs porsaanreikä
Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan AIK:n puolustaja Filip Windlertin ensi kauden joukkue on ruotsalaislehti Expressenin lähteiden mukaan TPS.
Lehti kertoo kuitenkin Windlertillä olevan vielä mahdollisuus jatkaa myös nykyisessä seurassaan, mikäli se nousisi korkeimmalle sarjatasolle SHL:ään. Solnalaisjoukkue on tällä hetkellä Allsvenskanin kärjessä.
26-vuotias Windlert on pelannut urallaan toistaiseksi lähinnä Ruotsin toiseksi ja kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.
Tällä kaudella joukkueensa varakapteeni on summannut 43 ottelussa 11 (2+9) tehopistettä.
Expressenin mukaan toinen AIK-pelaaja, hyökkääjä Anton Holm, olisi jo allekirjoittanut sopimuksen TPS:n kanssa, mutta myös hänellä olisi mahdollisuus irtautua tästä kontrahdista, mikäli ruotsalaisseura nousisi SHL:ään.
LUE MYÖS:
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”