Tässäkö ovat NHL:n seuraavat kirkkaimmat suomalaistähdet? Nämä lupaukset murtautuivat AHL:n tähdistöotteluun!
Jääkiekon NHL:n farmisarja AHL:n alkaneen vuoden tähdistöottelutapahtumassa pelaa komeasti kolme suomalaista. Springfield Thunderbirdsin Henrik Borgström (kuvassa) ja Charlotte Checkersin Janne Kuokkanen edustavat Atlanticin laumaa ja Iowa Wildin Kaapo Kähkönen Centralin joukkuetta.
Kaksi ensimmäiseksi mainittua ovat hyökkääjiä ja jälkimmäinen veskari.
Florida Panthersin juhannuksena 2016 ykköskierroksella varaama Borgström on painanut AHL:ssä tällä kaudella 24 otteluun komeat tehot 5+17=22. NHL:nkin puolella tekeminen on ollut suht’ hienoa, kun yhdeksässä ottelussa pinnoja on kertynyt 3+1=4.
Kuokkanen puolestaan on nakuttanut farmissa 29 kamppailuun pisteet 11+16=27, NHL:n seitsemässä kamppailussa pistetili ei ole vielä auennut.
Vahvaa on ollut myös Kähkösen tekeminen, kuten nimeämisestä tähdistöpeliin voi kuvitella. Suomalainen on venynyt pikkumustien eteen 91,8 prosentin varmuudella, ja selän taakse kiekko on päätynyt keskimääräisesti 2,42 kertaa per peli.
Kolmikosta ainoastaan Kähkönen on pelaaja, joka ei ole vielä debytoinut taalajäillä. Hänellekin debyytti tulee ennemmin tai myöhemmin, ja todennäköisesti joskus kaikki kolme ottavat isoakin roolia NHL:ssä. Tähdistötapahtuma pelataan tammikuun lopussa.
Nimeämisten lähde: AHL:n kotisivut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!