Jäätävä itseluottamus! NHL:n suomalaislupaus kommentoi vertausta Mikko Rantaseen – ”Näkee tuloksistakin”
Kuva: Ilari Isotalo
Liigan parrasvaloihin tällä kaudella urakalla murtaunutta TPS:n Kaapo Kakkoa, 17, on verrattu jopa NHL:n pistepörssin kärjessä viilettävään Mikko Rantaseen.
Turkulaispaidassa tällä kaudella 23 ottelussa tehot 7+10=17 nakuttanut suomalaislupaus kommentoi asiaa NHL:n suomenkielisen sivuston mukaan varsin suorasanaisesti, eikä suinkaan itseään vähätellen – eikä tietysti pidäkään.
– Molemmat olemme aika vahvoja kiekossa pysymisessä ja hyviä suojaamaan. Olen vähän ottanut mallia, kun on kesällä harjoiteltu samassa paikassa. Seuraan tarkasti Colorado Avalanchen ja Rantasen tilastoja. Ja muidenkin NHL:n suomalaisten.
Vasta helmikuussa 18 vuotta täyttävä Kakko vaikuttaa muutenkin varsin suorasanaiselta pelaajalta verrattuna moneen muuhun. Ensi kesänä mahdollisesti jopa ykkösenä taalajäille napattava hyökkääjä tietää sen, että hän on mennyt eteenpäin hevosen askelein.
Itseluottamus näyttää luonnollisesti olevan korkealla.
– Olen nyt kahtena kesänä ollut (Hannu) Rautalan valmennuksessa, ja sillä on haettu voimaa sekä nopeutta. Ne olivat kaksi isointa asiaa, mitä minun piti kehittää tätä kautta varten, ja olen kummassakin mennyt eteenpäin. Sen näkee tuloksistakin, hän viittaa Liigan henkilökohtaisiin tilastoihinsa.
Alle 18-vuotiaiden maailmanmestari on kommenttien perusteella nälkäinen urheilun suhteen ylipäätään. TPS:n urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki viittaa siihen, että hyökkääjää pitää joskus jopa toppuutella.
– Treenien jälkeen on ulkojääkikkailua ja laukausten harjoittelemista. Semmoista poikamaista olemista, että jääkiekko on hauskaa, eikä millään malttaisi laittaa mailaa pois kädestä. Meidän täytyy olla tarkkana, ettei hän mene mihinkään ylimääräiseen sählyvuoroon tekemään maaleja, Niittymäki pyörittelee.
– Jos jossain on joku ylimääräinen vuoro, on se sitten höntsävuoro jossain jäähallissa tai mitä tahansa, niin kyllä tietää, missä hän on. Hänellä on palava halu mennä eteenpäin, ja se on ehkä hänen suurin lahjakkuutensa ja syy siihen, miksi hän aina ottaa sen seuraavan askeleen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu