Entisen NHL:n huippulupauksen ura jyrkässä alamäessä – sai kenkää jo AHL-seuraltaankin
Anaheim Ducksin vuoden 2010 varaustilaisuudessa ykköskierroksella nappaaman Emerson Etemin ura on tällä hetkellä hurjassa alamäessä.
Jenkkihyökkääjä yritti tänä syksynä napata pelipaikkaa Los Angeles Kingsin farmiseura Ontario Reignista, mutta ei ole enää mahtanut joukkueen kokoonpanoon. Toimittaja John Hovenin mukaan hänen try out-sopimustaan ei olla enää jatkamassa.
26-vuotias Etem pelasi ontariolaisseurassa yhdeksän ottelua tehden niissä ainoastaan yhden maalin.
Viime kauden lopussa hän pelasi Sveitsin pääsarjaseura HC Luganossa viisi ottelua ilman tehopisteitä.
NHL:ssä hän on viimeksi pelannut kaudella 2016-17 ja yhteensä taalaliigassa on otteluja kertynyt 173 tehoin 22+24=46.
Etem paukutteli aikanaan hurjia tehoja junioriliiga WHL:ssä voittaen viimeisellä kaudellaan 2011-12 ennen ammattilaiseksi siirtymistään sarjan maalikuninkuuden iskettyään 65 ottelussa peräti 61 osumaa.
He was a healthy scratch last night, and now comes word that Emerson Etem has been released from his AHL PTO with the Ontario Reign.
- Miesten MM-kisojen maalta ilmoitus – ei aio boikotoida Venäjää
- Norja ulos nuorten MM-kisoista – Venäjä tilalle
- Suomi kohtaa Ruotsin – tässä kentälliset isänpäivän klassikkoon
- NHL:ssä lähes kymppi rikki – Sebastian Aho naputteli pisteitä
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Jättimäinen takaisku! Liiga-tähti loukkaantui EHT:lla
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!