Uransa vasta lopettanut todellinen legenda nousee Mestis-joukkueen taustoille
Kuva: Ilari Isotalo
Jääkiekkouransa viime kauteen päättänyt ja jutun arkistokuvassa oleva Aki Keinänen, 34, palaa jääkiekon pariin pian luistinten naulaan ripustamisen jälkeen. Mestiksessä huimat 600 runkosarjan ottelua ja 122 pudotuspelimittelöä pelannut legenda aloittaa TUTOssa niin sanottuna kolmosvalmentajana.
– Ensin pidin totaalisen irtioton jääkiekosta, mutta kevään ja kesän aikana useat keskustelut päävalmentaja Miika Elomon kanssa sekä hänen tarjoama houkutteleva työnkuva saivat minut lähtemään mukaan jo tälle kaudelle, Keinänen kertasi turkulaisseuran sivuilla tiistaina.
Houkuttelevalla työnkuva, eli ”kolmosvalmentajan” rooli tarkoittaa sitä, että Mestiksen kolminkertainen mestari on joukkueen mukana jäällä kaksi kertaa viikossa. Lisäksi hän seuraa katsomosta kaikki TUTOn kotiottelut.
– Pyrin tukemaan pelaajia ja jakamaan heille omia kokemuksiani 15-vuotiselta Mestis-uraltani. Annan heille esimerkiksi vinkkejä treenaamiseen, ravintoon ja kehonhuoltoon liittyen, uransa Mestiksen hopeaan viime keväänä päättänyt Keinänen valaisi.
Keinänen edusti turkulaisia käsittämättömät 13 kautta lähes putkeen. Kaudella 2008-09 hyökkääjä kävi kokeilemassa Liigan vauhtia Ässien patapaidassa palattuaan kuitenkin takaisin Turkuun kesken sesongin.
TUTOn kone on Mestiksessä yskinyt pahemman kerran. Joukkue miehittää sarjataulukossa viiden pelatun mittelön jälkeen vasta yhdeksättä sijaa. Keskiviikkona turkulaislauma matkaa Lempäälään LeKin vieraaksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio