Nuorten Leijonien maailmanmestari etenee tasaisesti kohti NHL-unelmaansa – ”En halua laittaa liikaa paineita itselleni”

Puolustaja Vili Saarijärvi kuuluu vielä ainakin toistaiseksi hiukan tuntemattomampiin nimiin puhuttaessa lahjakkaista suomalaisista kiekkoilijoista.
Detroit Red Wingsin vuoden 2015 kolmannen kierroksen varaus kuului kuitenkin jo 2016 nuorten maailmanmestaruuden napanneeseen Nuorten Leijonien joukkueeseen, jonka tähtinä hääräsivät muun muassa Mikko Rantanen, Sebastian Aho ja Patrik Laine.
21-vuotiaalla Saarijärvellä on nyt takanaan ensimmäinen kausi miesten sarjoissa. AHL-joukkue Grand Rapids Griffinsin joukkueessa kertyi vastuuta 42 ottelun verran, joissa saldona oli tehot 0+11.
Lisäksi hän pelasi ”farmin farmissa”, ECHL:n Toledo Valleye:n joukkueessa kymmenen ottelua.
– Kauden alku oli aika vaikeaa. Minulla oli vaikeuksia mahtua joukkueeseen, joten pelasin muutamia pelejä Toledossa ja sain itseluottamukseni jälleen takaisin. Sitten palasin taas Gran Rapidssiin ja pelasin siellä vahvasti. Opin paljon viime kaudesta ja uskon sen auttavan minua ensi kautta ajatellen, Saarijärvi toteaa Red Wingsin nettisivulla.
Puolustajaksi melko pienikokoinen (178 cm, 83 kg) suomalainen oppi AHL:ssä kamppailemaan vahvempia ja fyysisempiä pelaajia vastaan nimenomaan omilla vahvuuksillaan.
– Varsinkin luisteluni ansiosta olin oikeassa asemassa nopeammin ja se auttoi minua pääsemään usein pois paineen alta, Saarijärvi kertoo.
Tulevan kauden tavoitteissaan suomalainen on maltillinen.
– En halua laittaa liikaa paineita itselleni. Tietenkin haluan pelata isossa seurassa. Ennen kaikkea haluan kuitenkin saada vahvan ja ehjän kauden alleni ja pelata omilla vahvuuksillani sekä kehittyä tasaisisesti, hän toteaa ja jatkaa:
– Aion luonnollisesti taistella paikasta (Red Wings kokoonpanossa), mutta täytyy olla myös realisti. Jos pelaan hyvin Grand Rapidssissa auttaa se minua varmasti myös jatkossa.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Oho! NHL:n palkkakattoon odotetaan dramaattista muutosta ensi kaudelle
- NHL:n venäläistähden haastattelu meni pipariksi – kuka päästi kuuluvan pierun?
- Patrick Kane debytoi Detroit-paidassa – tässä ketjussa supertähti nähdään
- Jukka Jalonen jättää Leijonat – näin huippuluotsi kommentoi ensi kauden kuvioitaan
- 12 miljoonan dollarin sopimus kouraan! NHL-tähtihyökkääjä solmi rahakkaan jatkodiilin
- Neljässä vuodessa alasarjoista Leijoniin – Jukka Jalonen hehkuttaa ensikertalaista: ”Erittäin positiivinen yllätys”
- Jukka Jalonen järkyttyi Sanni Hakalan halvaantumisesta – ”Vähän pelottaa oman lapsen puolesta”
- NHL-toimittaja väittää: Dallas siirtohuhuissa pyörivän tehopuolustajan kintereillä – Miro Heiskanen saamassa viimein apuja?
- Leijonien joukkue Sveitsin EHT-turnaukseen julki – mukana kuusi A-maajoukkuedebytanttia
- TPS jää taakse – Eetu Laurikainen löysi uuden joukkueen!
- Potkut tulossa? Liigassa loistanut maalivahti kohun keskellä – epäillään rattijuopumuksesta
- HIFK täräytti pelaajahankinnan tiskiin – kaappasi toisen seuran tähtipuolustajan
- Sydäntäsärkevä päivitys: Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa – halvaantui rinnasta alaspäin
- NHL:ssä jysähti iso vaihtokauppa!
- Paljastus: Patrick Kane hylkäsi toisen seuran monivuotisen NHL-sopimuksen
- Lähde: Corey Perrylle löytymässä uusi seura NHL:stä!
- Lähde: Ilja Kovaltshuk jatkaa uraansa kahden vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Kultaleijona Sami Vatasen ensi kauden seura selvillä – ”Yksi parhaista puolustajista Euroopassa”
- Lauri Marjamäen rehellinen arvio MTV:lle: tästä syystä Nick Ritchie ei kelvannut NHL-seuroille
- Sanni Hakala kertoi halvaantumisestaan – näin suomalaisen kampannut vastustaja reagoi