Liigaseura hankki kanukkihyökkääjän KHL:stä – reilusti kokemusta AHL:stä
Rauman Lukko on hankkinut kanadalaishyökkääjä Brandon DeFazion. Sopimus on mallia 1+1.
Viime kaudella DeFazio edusti KHL-seura Kunlun Red Staria. 29-vuotias kanukkilaituri teki kiinalaisseurassa viime kaudella tehot 10+5=15.
– Olemme analysoineet tarkoin, minkälaisia pelaajia meillä jo on ja minkälaisia pelaajia me tarvitsemme. Sen pohjalta valmennus, scout ja minä näemme joukkueen tarvitsevan juuri DeFazion kaltaista pelaajaa. Hän on hyökkäysalueella vahva, suoraviivainen ja hyvällä tavalla hieman ilkeä, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo seuran nettisivuilla.
– DeFazio on parhaimmillaan hyökkäysalueen hyökkäyspelissä. Voimapelaaja, joka on vahva kulmissa ja maalinedustalla, ja osaa pistää myös kiekkoa maaliin. Uskon, että hänen kaltaisensa vahva jässikkä tuo isoa hyötyä myös meidän ylivoimapeliimme.
Ennen siirtymistään Kunluniin, DeFazio pelasi kuusi edellistä kautta AHL:ssa. 435 AHL-otteluun hän teki 104 maalia ja antoi 104 maaliin johtanutta syöttöä. NHL-otteluita DeFazion tilille on kertynyt Vancouver Canucksin paidassa kaksi kaudella 2014-15.
Sahlstedtin mukaan joukkue on lähtökohtaisesti nyt valmis. Liiga-kausi alkaa Lukon osalta 14. syyskuuta kotiottelulla Porin Ässiä vastaan.
- Miesten MM-kisojen maalta ilmoitus – ei aio boikotoida Venäjää
- Norja ulos nuorten MM-kisoista – Venäjä tilalle
- Suomi kohtaa Ruotsin – tässä kentälliset isänpäivän klassikkoon
- NHL:ssä lähes kymppi rikki – Sebastian Aho naputteli pisteitä
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Jättimäinen takaisku! Liiga-tähti loukkaantui EHT:lla
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!