Tre Kronorin pitkäaikainen päävalmentaja kyllästyi jääkiekkoon: ”Ehkä se oli ongelmani”
Ruotsin maajoukkueen päävalmentajana vuodet 2010-2016 toiminut Pär Mårts aikoo kääntää uuden sivun elämässään ja jättää jääkiekon kokonaan taakseen. Menestynyt käskyttäjä kertoi ruotsalaisen VLT:n haastattelussa, ettei halua näkyä julkisuudessa enään jääkiekkovalmentajana.
– En ikinä ole halunnut työskennellä televisiossa, vaikka minua ollaan kutsuttu sinne monta kertaa. En halua antaa lehtihaastatteluja. Niitä olen antanut tarpeeksi. En ole enää jääkiekkovalmentaja Pär Mårts.
Mårts lopetti työnsä valmentajana vuonna 2016 ja toimii nykyisin viestintäyrityksen johtotehtävissä.
Hänen valmentajauransa oli poikkeuksellisen menestyksekäs. Hän toi Ruotsille muun muassa yhden maailmanmestaruuden, olympiahopean, kolme MM-hopeaa ja kaksi MM-pronssia. Vuonna 1994 hän työskenteli Tre Kronorin apuvalmentajana, kun Ruotsi voitti olympiakultaa.
Seuratasolla Mårts saavutti Ruotsin pääsarjamestaruuden vuonna 2004 valmentaessaan HV71:stä, ja hänet valittiin samalla kaudella sarjan parhaaksi valmentajaksi.
Vaikka 65 vuotta täyttävällä Mårtsilla on hyviä muistoja jääkiekosta, hän uskoo paluun takaisin lajin pariin olevan käytännössä mahdottomuus. Jääkiekko ei ikinä ollut hänelle kaikki kaikessa.
– En koskaan pelannut jääkiekkoa enkä rakastunut jääkiekkoon. Ehkä se oli ongelmani valmentajana.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio