NHL-tulokkaiden jättilista: Eeli Tolvanen Suomen ykköstoivo, Miro Heiskanen kympin sakissa
The Athletic -lehden toimittaja ja nuorten jääkiekkolahjakkuuksien asiantuntija Scott Wheeler listasi NHL:n 50 parasta tulokasta. Listalle pääsivät pelaajat, jotka ovat alle 23-vuotiaita, jotka ollaan varattu NHL:ään ja joiden tulokassopimukset eivät vielä ole käynnistyneet.
Jättimäisen listauksen kärkeen valittiin tänä keväänä ensimmäisenä varattu Rasmus Dahlin. Ruotsalaismenestystä lisäsi kakkoseksi sijoitettu Elias Pattersson, joka saapuu taalajäille SHL:n arvokkaimpana pelaajana.
Listan kärkikymppiin mahtui myös sinivalkoista väriä, kun Nashville Predatorsin Eeli Tolvanen valittiin ensimmäisenä suomalaisena kuudenneksi ja Dallas Starsin Miro Heiskanen seitsemänneksi.
Kaksikon korkeaa arvostusta ei tarvitse hämmästellä. Tolvanen rikkoi viime kaudella lukuisia KHL:n tulokasennätyksiä ja jakoi Jokereiden maalipörssin ykkössijan. Maalitykki loisti myös Suomen mukana olympialaisissa ja MM-kisoissa. Heiskanen sen sijaan teki 23 pistettä vain 30 Liiga-ottelussa, eli pistetahti oli sarjan puolustajien hurjin sitten vuoden 2012, kun Erik Karlsson vieraili Jokereissa.
50 pelaajan joukkoon mahtui yhteensä yhdeksän suomalaista.
Sijalle 18 valittiin Florida Panthersin Henrik Borgström, joka sai viime keväänä maistaa NHL-rytmiä neljän ottelun verran. Jesperi Kotkaniemi oli sijalla 22, Kristian Vesalainen 26, Juuso Välimäki 35, Olli Juolevi 36, Henri Jokiharju 37 ja Aleksi Heponiemi 39.
– Heponiemi on tällä hetkellä juniorisarjojen paras puhdas syöttäjä. Tiedät katsovasi Heponiemen vaihtoa, kun kamerat eivät pysy kiekon mukana. Kun voit vaihtaa suuntaa ja tempoa kuten hän, pieni koko on entistä mitättömämpi ongelma, Wheeler hehkuttaa.
Lähde: Athletic
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio