Jokereiden entinen hyökkääjälupaus palaa Suomeen – takana neljä hankalaa vuotta Pohjois-Amerikassa
Kouvolalainen KooKoo on julkaissut torstaina kaksi uutta pelaajasopimusta.
Kaksikosta vanhempi eli 23-vuotias Kasperi Ojantakanen palaa Suomeen neljän Yhdysvalloissa vietetyn yliopistovuoden jälkeen. Kotimaassa viimeksi Jokereiden A-nuorissa pelannut sentteri allekirjoitti 1+1 -vuotisen sopimuksen.
Ojantakanen on pelannut neljä vuotta yliopistosarja NCAA:ta, mutta ei ikinä onnistunut nousemaan sieltä huipputasolle. Pistemäärät jäivät vähäisiksi, eikä suurin odotuksin Connecticutiin muuttanut nuorukainen yltänyt ikinä NHL-varaukseksi. Uutta nostetta uralle hankitaankin nyt jälleen Suomen kaukaloista.
– Kassu on monipuolinen nuori pelaaja, jolla on potentiaalia ottaa iso askel eteenpäin nopeastikin. Tehokas junioritausta ja neljä yliopistovuotta antavat hyvät työkalut ammattilaisuran rakentamiselle, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kuvailee Ojantakasta seuran tiedotteessa.
Uran ensimmäistä Liiga-kautta odottava Ojantakanen kertoo, että kouvolalaisseura tarjoaa hänelle hyvän sauman kehittyä ammattilaisena.
– Liiga-sopimus on minulle erittäin iso asia. Minun on aika ottaa seuraava steppi urallani ja olen varma, että Liiga ja KooKoo antavat siihen erinomaisen mahdollisuuden. Olen nähnyt ja kuullut organisaatiosta pelkkää hyvää, joten odotan innolla kauden alkua, hyökkääjä kommentoi.
KooKoo kiinnitti myös 20-vuotiaan seurakasvatin Niki Koskisen yksivuotisella sopimuksella. Laituri luisteli viime kaudella nuorten SM-liigassa, mutta sai pelata myös seitsemässä Liiga-ottelussa. Avauspisteet Suomen pääsarjatasolla ovat vielä tekemättä.
Urheilujohtaja Kultanen kuvaileekin, että seuran junioreiden helmiin kuuluva Koskinen on valmis kokonaisen Liiga-kauden haasteisiin.
– Kaikkinensa Niki on ulosmitannut potentiaalistaan vasta murto-osan, joten jatkamme mielenkiinnolla oman kasvatin kehittämistä myös tulevalla kaudella.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”