Mielenkiintoinen löytö: Liiga-seura vahvistui Mestiksessä maaleja liukuhihnalta mättäneellä pelurilla!
Kuva: Juha Tamminen
Porin Ässät on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen TUTO:ssa tällä kaudella loistaneen hyökkääjän Aki Juuselan kanssa.
Juusela teki Mestiksessä kovaa jälkeä, kun 41 runkosarjaottelussa syntyi huimat 24 maalia, joka oikeutti sarjan maalipörssin neljänteen sijaan. 26-vuotias Lukko-kasvatti oli TUTO:n paras maalintekijä.
Juuselan tahti kiihtyi pudotuspeleissä, joissa hän teki 15 peliin yhdeksän maalia ja 13 tehopistettä.
Ässien tiedote:
Ässät on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Aki Juuselan kanssa. Sopimus pitää sisällään seuran option kaudesta 2019-20. Liigatasolle Ässissä murtautunut Juusela pelasi Patapaidassa vuosina 2011 – 2013 yhteensä 47 ottelua ja hyökkääjä oli Ässien mukana voittamassa Suomen mestaruutta keväällä 2013. Viime kausien ajan Juusela on pelannut pääosin Mestiksessä. Tällä kaudella TuTo:ssa laitahyökkääjä pommitti runkosarjassa 41 ottelussa 24 maalia. Mestiksen pudotuspeleissä Juusela pelasi 15 ottelua tehoin 9+4 =13 ja oli mukana saavuttamassa Mestiksen hopeamitaleita. Hyökkääjä pelasi kauden aikana myös yhden ottelun Ässissä lyhyen lainasopimuksen myötä. – Juusela on meille tuttu pelaaja ja on hienoa saada hänet takaisin Ässiin onnistuneen Mestis-kauden jälkeen. Hän tuo meille lisää kamppailuvoimaa ja syvyyttä hyökkäykseen. Uskomme, että hän pystyy tekemään tulosta myös Liigatasolla, Ässien urheilujohtaja Jari Korpisalo kommentoi. – Tämä on minulle hieno mahdollisuus. Poriin palaa aikuistunut ja ihmisenä kasvanut Aki Juusela. – Ässistä lähtemisen jälkeen minulla oli muutama vaikeampi vuosi ja voikin sanoa, että polku nykyiseen tilanteen ei ole ollut niitä helpompia. – Joukkueeseen pyrin tuomaan suoraviivaisuutta, fyysisyyttä sekä kamppailuvoimaa. Hyvän laukaukseni sekä hyvän maalinedustapelaamisen kautta pyrin myös tuloksen tekemiseen, Aki Juusela kommentoi.
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”