Viime kaudella Mestiksessä – nyt rapakon takana liekehtivän suomalaislupauksen joukkueella kova tavoite!
Kuva: Juha Tamminen
Vielä viime kaudella Espoo Unitedissa Mestistä pelannut, mutta täksi kaudeksi rapakon taakse WHL:ään Regina Patsin paitaan siirtynyt Emil Oksanen on onnistunut uudessa joukkueessaan hienosti. Laitahyökkääjä on nimittäin paukuttanut 58 runkosarjan ottelussa peräti pisteet 16+32=48.
NHL.com/fi muistutti haastattelussa, että Oksasen edustama Pats isännöi toukokuussa Memorial Cupin 100-vuotisjuhlaturnausta, jossa ratkaistaan CHL:n (Canadian Hockey Leaguen) mestari.
Turnaukseen osallistuvat CHL:n alaisten juniorisarjojen, WHL:n, OHL:n ja QMJHL:n mestarit sekä isäntäjoukkue Pats.
Oksanen oli sivuston mukaan kummastellut sitä, että yksi joukkue, eli isäntäjoukkue, pääsee mukaan automaattisesti.
– Meillä on joukkueen kanssa tavoite hoitaa WHL:n mestaruus, jotta päästään etuoven kautta mukaan turnaukseen ansaitusti, eikä vain isäntäjoukkueena, Oksanen taustoitti kovasta tavoitteesta.
Kuten sivustokin muistutti, Memorial Cupia pidetään yhtenä urheilumaailman vaikeimmin voitettavista palkinnoista, sillä sitä pääsee niin harva joukkue yrittämään, ja nuorilla pelaajilla ei ikärajoitusten takia ole aikaa tavoitella palkintoa kuin 21-vuotiaaksi saakka.
– Se (Memorial Cup) on niin iso juttu täällä Kanadassa, eikä sitä oikein Suomessa ymmärretä, kuinka isosta asiasta on kyse, ja kuinka paljon ihmiset sitä arvostavat, että sinne pääsee pelaamaan, Oksanen mietti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Roope Taponen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- JYPin NHL-varaus: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa: iso sopimusuutinen!
- Maisema vaihtuu – Pelicans-hyökkääjälle näytettiin ovea
- Edmonton Oilersille paha takaisku!
- HPK-tähti jättää seuran – tässä uusi osoite
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- NHL-seuran saippuooppera: Tähtipelaajat riitautuivat – ”Surkea työmoraali”
- Näkökulma: Vaasan Sport teki itsestään naurunalaisen – ja se oli aivan oikein
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Nyt jysähti – Kärpille jättiuutinen!
- IL: Jokereilta huippuvärväys – vahvistuu SaiPan pisterohmulla!
- Toimittaja: HIFK:sta tuttu pistelinko siirtyy Kärppiin!
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!