TPS:n tällä viikolla julkistama erikoinen olutmainos on joutunut viranomaistutkintaan, uutisoi Turun Sanomat.

TPS tiedotti aiemmin viikolla, että he julkistavat tiistaina kello 18 aikaan illalla kaksi uutta vahvistusta. Monet odottivat kahta uutta pelaajahankintaa, mutta näin ei käynyt. Ensin seura julkisti hyökkääjä Oula Palveen sopimuksen, mutta tämän jälkeen toisena ”vahvistuksena” TPS esitteli Karjala-oluen, joka on maaliskuusta lähtien saatavilla myös TPS:n logolla ja väreillä varustettuna.

– Tällainen mainostaminen menee harmaalle alueelle, kertoi Lounais-Suomen aluehallintoviraston alkoholiylitarkastaja Heikki Mäki Turun Sanomien haastattelussa.

Kyseinen mainos herätti TPS:n faneissa paljon vihaa. Moni tunsi olonsa petetyksi, kun oletusarvona oli se, että joukkueeseen liittyisi kaksi uutta pelaajaa. TPS:n toimitusjohtaja Mika Eskolan mukaan kaikki meni kuitenkin suunnitelmien mukaisesti.

– Ei tämä ollut mikään vahinko. Tämä meni odotetulla tavalla ja aiheutti sen reaktion, jonka me tiesimme tulevan.

– Näistä voi olla montaa mieltä, mutta minusta tämä oli rohkea, yllätyksellinen ja tunteita herättävä mainos, joka aiheutti keskustelua. Onnistuimme erinomaisesti, Eskola kertoi.

Voit katsoa TPS:n toisen ”vahvistuksen” esittelyvideon alta.

HC TPS

@HCTPS
Tässä vahvistus #2 #HCTPS

Lähde: Turun Sanomat