TPS:n kapteeni Tomi Kallio valittiin Vuoden Turkulaiseksi
Kuva: Juha Tamminen
Turun Palloseuran kapteeni 41-vuotias Tomi Kallio on valittu Vuoden Turkulaiseksi 2017. Pitkäaikainen kiekkoveteraani sai yleisöäänestyksessä 5153 ääntä, kun äänestäneitä laskettiin olevan reilu 13 000. Hän jätti taakseen toiseksi tulleet Juhani Koskisen ja Osku Valtosen, jotka ovat tuttuja Ylen Sohvaperunat-ohjelmasta.
Kallio asetettiin ehdolle miehen esimerkkilisestä panoksesta turkulaisten joukkueessa ja kaupungin kiekkokulttuurin edistämisestä.
– Tomi Kallio on johtanut Turun perinteikkäimmän ja suurimman urheiluseuran sille tasolle, mille se kuuluu. Kallion antama esimerkki joukkueelleen on noteerattu kaikissa jääkiekkopiireissä ympäri Suomen. Kallion johtajuuden ja positiivisen esimerkin vuoksi hän on ylivoimainen ehdokas vuoden 2017 turkulaiseksi, Kalliota äänestänyt kommentoi.
Vaikka Kalliolla on paljon ikää mittarissa, se ei ole estänyt hyökkääjää tekemästä tehopisteitä joukkueen hyväksi. Tällä hetkellä Kallio johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä tehoin 14+30=44. Liigan pistetilastossa Kallio on kolmantena.
Asiasta ensimmäisenä uutisoi Turkulainen.
Vuoden Turkulainen 2017 on TPS-kapteeni Tomi Kallio. Onnittelut!! #turku #kissmyturku #vuodenturkulainen #hctps #71 #liiga
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
