Calgaryn 1988 hopeasankari muistelee huvittuneena: ”Aina kun Nykäsen näki, sai onnitella uudesta olympiakullasta!”
Nykyään jääkiekon pelaajayhdistyksen yhteyspäällikkönä toimiva Iiro Järvi kuului siihen legendaariseen joukkueeseen, joka voitti Calgaryssa olympiahopeaa vuonna 1988.
Tuosta hopeasta on aikaa 30 vuotta. Millaisia muistoja se vielä herättää?
− Kyllä se edelleen spesiaalina asiana muistoissa on. On se yksi suurimmista huippuhetkistä omalla urallani.
Avauspelissä oli tuolloin vaikeuksia Sveitsiä vastaan?
− Sveitsi oli todella vaikea vastus. Tuntui, että meillä oli jarru päällä alusta loppuun. Mutta usein se ensimmäinen peli on vaikea. Onneksi se ei suuremmin haitannut jatkossa.
Mitä muuten jäi noista kisoista mieleen?
− Olihan se hieno kokemus, varsinkin kun kisat olivat Kanadassa. Jo sinne mennessä huomasi, että nyt on kyse poikkeuksellisesta tapahtumasta.
Calgaryssa tuli paljon mitaleita Suomeen. Tuliko niistä lisävoimaa myös kiekkoilijoille?
− Kyllä tuli. Olimme samalla kampuksella mäkihyppääjien kanssa, ja usein siinä taukohuoneessa tuli heidän kanssaan juteltua. Nykäsen Matti kyllä viihtyi enemmän omissa oloissaan, mutta aina kun käytävällä nähtiin, sai onnitella uudesta olympiavoitosta!
Nyt Suomi avasi kisat hienosti 5−2-voitolla Saksasta. Millainen kuva jäi avauspelistä?
− Kuten jo totesin, avauspeli on aina vaikea. Ei Suomi mitenkään häikäissyt, mutta ihan hyvällä tasolla peli oli. Erityisen tyytyväinen voi olla erikoistilannepelaamiseen, vaikka se yksi maali alivoimalla menikin.
Eeli Tolvanen oli liekeissä. Mitä mieltä olet nuoresta miehestä?
− Nuorelle pelaajalle hieno onnistuminen ensimmäisessä ottelussa. Tämä tuo varmasti itseluottamusta seuraaviin otteluihin, kun alkujännitys on poissa.
Venäjän olympiakiekkoilijat avasivat kisat tappiolla Slovakiaa vastaan. Mitä ajattelet tästä?
− On se jännä juttu, että venäläiset aina alisuorittavat olympialaisissa. Toki tämä oli vasta ensimmäinen ottelu, mutta kyllä se jostain kertoo. Myös USA:n tappio (Slovenialle) oli iso yllätys. Nämä tulokset toimivat varmasti herätyskellona molemmille.
Kuinka tarkkaan muuten seuraat olympialaisia?
−Kyllä niitä tulee seurattua. Aika huikea oli tuo naisten 10 kilometrin hiihto ja hieno suoritus jälleen Krista Pärmäkoskelta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Kova vahvistus Liigaan – Kiekko-Espoo julkaisi uuden hyökkääjän
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa