Tehopuolustaja ollut sivussa jo pitkään – Liiga-joukkueen luotsilta äärimmäisen synkkiä kommentteja!
Kuva: Juha Tamminen
HPK:n pakki Mathias Porseland joutui lokakuun 17. päivä joukkueensa KalPa-pelissä kovan taklauksen kohteeksi. Tuossa ottelussa tehot 1+1 tehnyt, mutta vain reilut seitsemän minuuttia pelannut ruotsalaispuolustaja on nyt ollut pitkään sivussa, sillä hän on luutinut hämeenlinnalaisten alakerrassa edellisen kerran 19. joulukuuta 2017 Jukureita vastaan.
Kyseisen KalPa-pelin jälkeen Porseland on ollut pelillisesti vaisu – hän pystyisi parempaankin. Marras- ja joulukuussa on syntynyt vain yksi syöttöpinna, ja esimerkiksi joulukuun mittelöiden tehotilasto oli -9.
Joukkueen päävalmentaja Antti Pennasella oli varsin surkeaa kerrottavaa tällä kaudella 2+3-pisteet iskeneen puolustajan tilanteesta Kerhon kotisivujen videohaastattelussa.
– Maten (poissaolon) syyt johtunevat todennäköisesti KalPa-pelin taklauksesta, siellä tulleesta päävammasta. Päävamma itse ei enää ole ongelma, siellä on muita ongelmia, luotsi harmitteli.
Porseland lienee sivussa pitkään. Menetys on kova, sillä esimerkiksi viime kaudella hän iski kovat pinnat 6+20.
– Hänellä menee ehkä… Ei osaa sanoa, voi mennä tosi pitkäänkin. Ei pelaa vähään aikaan. Se on hänen tilansa tällä hetkellä.
Pennasen ja Porselandin HPK taisteli lauantaina Tallinnassa historiallisessa ottelussa. Pelicans-peli oli nimittäin kautta aikain ensimmäinen ulkomailla pelattu Liiga-mittelö.
LUE MYÖS:
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”