Jääkiekkoseura Espoo Unitedia haetaan konkurssiin, Hämeen Sanomat uutisoi.

Lehden tietojen mukaan Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen on jättänyt konkurssihakemuksen Espoon käräjäoikeuteen tällä viikolla.

Espoo Unitedin miesten edustusjoukkue pelaa jääkiekon Mestistä ja on sarjassa tällä hetkellä kahdeksantena.

Espoolainen liikemies Jussi Salonoja perusti seuran huhtikuussa 2016 pian sen jälkeen, kun Espoo Blues oli ajautunut konkurssiin. Kuten jo aiemmin uutisoimme, Unitedin lyhyt taival on kuitenkin jatkunut samoissa merkeissä, joissa Bluesin taru päättyi: seura on ollut koko ajan suurissa talousvaikeuksissa.

Espoo Unitedin ensimmäisen tilikauden tappio oli noin 1,8 miljoonaa euroa, joka saatiin aikaan noin 700 000 euron liikevaihdolla.

Velkoja yhtiöllä on taseen mukaan lähes kaksi miljoonaa euroa. Tilikauden lopussa yhtiön kassavarat taas olivat 14 387 euroa. Kesän jälkeen yhtiölle on tullut lähes 30 maksuhäiriömerkintää.