Liigaseuran hylkäämä kiertolainen sai nopeasti uusia töitä – lähti todella yllättävään suuntaan!
Kuva: Juha Tamminen
Liigaseura HPK tiedotti eilen hyökkääjä Mikko Lehtosen sopimuksen purkamisesta.
Tässäkin tapauksessa pelaajan uusi työnantaja oli sopimuksen purkuhetkellä tiedossa – niin nopeasti uusi seura julkisti Lehtosen sopimuksen.
Lehtosen uutta seuraa voi pitää yllättävänä. 30-vuotias hyökkääjä suuntaa nimittäin Kroatian suurseuran Medvescak Zagrebin riveihin.
Vielä viime kaudella KHL:ssä pelannut joukkue osallistuu tällä kaudella Keski- ja Itä-Euroopan monikansalliseen EBEL-liigaan. Sarjan lyhenne tulee sarjan sponsorin mukaan sanoista Erste Bank Eishockey Liga. Sarjassa on kahdeksan joukkuetta Itävallasta sekä yksi Italiasta, Unkarista, Kroatiasta ja Tshekistä.
Toisaalta Lehtosen uutta suuntaa ei kannata pitää kovinkaan yllättävänä, sillä mies on profiloitunut viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana todelliseksi kiekkokiertolaiseksi.
Lehtonen aloitti pääsarjauransa kotikaupungissaan Espoo Bluesissa. Kaudet 2008–10 Boston Bruinsin varaus vietti pääosin AHL:n Providence Bruinsissa, mutta pääsi kummallakin kaudella haistelemaan myös NHL-ilmaa yhden ottelun verran.
Kaudeksi 2010–11 Lehtonen palasi Eurooppaan ja Ruotsin SHL:n Skellefteåån. Tuolla kaudella mies voitti SHL:n maalipörssin 30 osumallaan. Seuraavat noin puolitoista kautta vierähtivät KHL:n Severstalissa ennen siirtoa Sveitsin NLA-liigan ZSC Lionsiin. Kausina 2013–14 Lehtonen ehti edustaa SC Berniä, HC Luganoa, Skellefteåta, Örebrota ja Djurgårdenia. Kausina 2012–16 Lehtonen ei viettänyt yhtään kokonaista kautta samassa seurassa.
Viime kauden Lehtonen pelasi – kokonaan – Oulun Kärpissä tehden Liigan runkosarjassa 56 ottelussa tehot 12+13=25.
Tämän kauden 33 ottelua HPK:ssa toivat vaatimattomat tehot 3+4=7. Silti Zagrebissa ollaan uudesta hankinnasta innoissaan.
– Olemme iloisia, että pääsimme sopimukseen Lehtosen kanssa. Mikolla on todella paljon kokemusta pelaamisesta huipputasoilla. Hän on iso hyökkääjä, jolla on loistavat taidot. Hänen pitäisi sopeutua joukkueeseen helposti ja pystyä auttamaan meitä loppukaudella, Medvescakin urheilujohtaja Aaron Fox luonnehti seuran nettisivuilla julkaistussa uutisessa.
Medvescakissa pelaa ennestään kolme suomalaista eli Tero Koskiranta, Marko Pöyhönen ja Harri Tikkanen, jotka kaikki ovat joukkueen kahdeksan parhaan pistemiehen joukossa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa