KL: Lakien rikkomista, maksuhäiriöitä, miljoonavelat… – Espoo Unitedin tilanne on käsittämättömän surkea!
Espoo Bluesin jääkiekkotoimintaa pyörittänyt taustayhtiö Jääkiekko Espoo Oy ajautui konkurssiin maaliskuussa 2016. Jo huhtikuussa seuran taustoilta tunnettu miljonääriliikemies Jussi Salonoja perusti toimintaa jatkamaan Espoo United Oy:n. Lajivalikoimaan tuli jääkiekon lisäksi myös koripallo.
Joku ehkä uskoi, että espoolainen edustuskiekkoilu olisi lähtenyt tästä uuteen kukoistukseen.
Toisin on käynyt. Erittäin toisin.
Kauppalehti kertoi tänään, että Espoo United Oy teki ensimmäisellä, jo viime huhtikuussa päättyneellä tilikaudella peräti 1,8 miljoonan euron tappiot.
(Lue Kauppalehden juttu tästä linkistä.)
Se on käsittämätön summa siihen nähden, että yhtiön tilikauden liikevaihto oli vain 699 000 euroa. Yhtiön toimintakulut taas olivat peräti 2,5 miljoonaa euroa. Kauppalehden mukaan pelkästään yhtiön palkkakulut olivat vajaat miljoona euroa, eli liikevaihto ei riittänyt lähellekään edes niiden kattamiseen.
Kauppalehden mukaan Espoo Unitedin tilinpäätökseen liittyy lisäksi puutteita, kuten lakisääteisesti julkaistavat liitetiedot ja tilintarkastuskertomus. Nämä tiedot on rekisteröity kaupparekisteriin myöhässä.
Kauppalehden mukaan yhtiön oma pääoma on 1,8 miljoonaa euroa miinuksella. Yhtiö ei kuitenkaan ole toimittanut myöskään lakisääteistä ilmoitusta oman pääoman menettämisestä kaupparekisteriin.
Velkoja yhtiöllä on taseen mukaan lähes kaksi miljoonaa euroa. Näistä 1,2 miljoonaa on konserniyhtiöille eli Salonojan omistamille muille yhtiöile. Ulkopuolisille tahoille velkaa on noin 720 000 euroa. Verovelkaa yhtiöllä on verovelkarekisterin mukaan yli 10 000 euroa.
Yhtiön kassavarat olivat tilikauden lopussa 14 387 euroa. Kesän jälkeen yhtiölle on tullut lähes 30 maksuhäiriömerkintää.
Espoo Unitedin miesten edustusjoukkue on tällä hetkellä jääkiekon Mestiksessä sijalla seitsemän.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!