Ässät lätkäisi sopimuksen huippupuolustajalle – kohta jysähtää seuraava sopimusuutinen!
Kuva: Juha Tamminen
Ässät tiedotti keskiviikkona tehneensä yhden vuoden jatkosopimuksen puolustaja Niko Peltolan kanssa.
Varakapteenina toimiva Peltola on pelannut tällä kaudella 41 ottelua tehoin 1+8=9. 27-vuotias puolustaja summasi viime kaudella 18 tehopistettä ja hänet valittiin jopa edustamaan Leijonia EHT-turnaukseen.
Tällä kaudella Peltolalla on kuitenkin menossa pisteiden valossa hieman totuttua nihkeämmin, mutta hän on ollut silti illasta toiseen Ässien takalinjojen tuki ja turva.
– Peltola on meidän luottopakkejamme ja hän pelaa joka ilta isot minuutit. Tulevan kauden joukkueeseen saamme hänestä monikäyttöisen puolustajan hyvällä liikkeellä, Ässien urheilujohtaja Jari Korpisalo kommentoi.
Jatkaminen patapaidassa oli helppo päätös Huittisista kotoisin olevalle pelurille.
– Oli helppo päätös jatkaa täällä. Tykkään todella Ässien organisaatiosta, ja täällä on hyvätasoista toimintaa. Isomäessä on hyvät olosuhteet ja Ässillä on hyvät kannattajat. Myös perhe on viihtynyt täällä ja kotipaikkakunta on lähellä, Peltola hehkuttaa.
Ässät tiedotti samalla, että perjantaina kajahtaa seuraava sopimusuutinen. Aiheesta ei ole vielä tarkempaa tietoa.
LUE MYÖS:
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?