Mysteeri NHL-tähtivahdin ympärillä syvenee – sivussa ensi yön huipputärkeästä pelistä
Montreal Canadiensin alkukausi NHL:ssä on ollut surkea. Joukkue on saanut kasaan 13 ottelusta neljä voittoa ja yhdeksän pistettä ja on koko NHL:n sarjataulukossa sijalla 28.
Eniten hämmästystä NHL-piireissä on aiheuttanut joukkueen tähtimaalivahdin Carey Pricen luokaton esiintyminen.
Pricea, 30, on välillä pidetty jopa maailman parhaana maalivahtina. Näin sanoi myös LA Kingsin kollega Jonathan Quick viikko sitten, kun Centre Bellin kotiyleisö oli halveeraavasti hurrannut Pricelle joka kerta tämän torjuessa kiekon.
Mutta Pricen alakulo on, tietysti, huomattu myös Habsin omassa leirissä.
– Emme ole idiootteja. Näemme, että hän ei nyt ole se Carey Price, jonka me tunnemme, Canadiensin päävalmentaja Claude Julien sanoi toimittajille kanadalaisen TSN-kanavan toimittajan Frank Seravalin mukaan.
Viimeisissä kymmenessä aloittamassaan ottelussa Price on peräti seitsemän kertaa päästänyt vähintään neljä maalia. Toissayönä Suomen aikaa Minnesota Wild teki viisi maalia 26 laukauksella.
Nämä ovat murheellisia lukuja maalivahdille.
Kuten ovat myös Pricen torjuntaprosentti 87,7 ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,77. Torjuntaprosentilla mitaten Price, kerran maailman paras, on nyt NHL:n maalivahtitilastossa sijalla 57!
16 kautta NHL:ssä torjunut TSN-kanavan analyytikko Martin Biron oli hämillään Pricen tilanteesta.
– Hän ei ole koskaan näyttänyt näin huonolta. Ihan kuin hän olisi kadottanut työkalunsa. Hänellä on vaikeuksia löytää kiekko ja hän on myöhässä reboundeista. Ja nyt puhutaan kaverista, joka yleensä saa vaikeatkin torjunnat näyttämään helpoilta ja kannattelee joukkuetta, Biron hämmästeli.
Price itse ei yrittänytkään selitellä tilannetta helpoksi.
– Tämä on vaikea taistelu. Mutta tiedän, miten tästä selvitään. En ole huolestunut, Price sanoi Wild-kamppailun jälkeen.
Perjantaina Canadiens tiedotti, että Price kärsii lievästä alavartalovammasta eikä pelaa ensi yön ottelussa Winnipeg Jetsiä vastaan. Habsin maalia vartioinee kakkosvahti Al Montoya.
Onko kyseinen vaiva ollut osasyy Pricen epävireeseen, vai onko se vain tilanteen ”kruunaava” surkeuden huipentuma? Niin tai näin, pakollinen tauko saattaa olla Pricelle vain hyväksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä