Hattu päästä – uransa lopettanut liigatähti loi yli 1000 ottelun uran NHL-jäitä myöten
Tuomas Pihlman kertoi perjantaina lopettavansa mittavan kiekkouransa. Rikkonaisia kausia uransa loppuvuosina pelannut isokokoinen laituri voi ylpeä saavutuksistaan.
Parhaiten Pihlman muistetaan JYPistä, jonka tähtipelaajiin hän kuului, kun joukkue juhli kahta Suomen mestaruutta. Lisäksi hän sai kokea porilaiset kultajuhlat Ässien paidassa keväällä 2013.
Pihlman oli lähellä luoda myös itselleen pysyvän roolin NHL:ssä. Toisen kierroksen varaus lunasti tulokassopimuksen New Jersey Devilisiin, jonka riveissä hän pääsi kolmen kauden aikana koittamaan siipiään maailman kovimmassa kiekkosarjassa.
Pohjois-Amerikassa tapahtunut kehitys näkyi liigakaukaloissa, kun voimahyökkääjä palasi kaudeksi 2007-08 JYPin riveihin. Parhaalla kaudellaan Pihlman tykitti 56 tehopistettä Liigassa.
Eikä uralta jäänyt puuttumaan maajoukkuekokemustakaan. Pihlman nousi Leijonissa MM-joukkueeseen asti keväällä 2009. Lisäksi nuorena hän oli juhlimassa alle 18-vuotiaiden MM-kultaa vuonna 2000.
Otteluita Pihlmanin ammattilaisuralle mahtui yhteensä yli tuhat kappaletta.
– Haluan kiittää hienoja pelaajia, huoltajia, fysioterapeutteja, lääkäreitä, valmentajia sekä kaikkia muita organisaatioiden toimihenkilöitä ja henkilöitä, jotka ovat auttaneet minua urani varrella. Kiitän isääni, äitiäni, veljeäni sekä erityisesti vaimoani Lauraa, joka on mahdollistanut minulle kaikki nämä vuodet tukemalla ja huolehtimalla perheestämme. Kiitos myös lapsilleni, jotka ovat olleet superfanejani, Pihlman tunnelmoi JYPin tiedotteessa uran loppumisesta.
- Podcast: Antti Pennanen kertoi palkkansa – tällaisia summia Leijonissa maksetaan
- Liigan hännillä tapahtuu – jenkkipistemies vahvistaa hyökkäystä!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat