Mysteeri viime kauden JYP-tähden ympärillä syvenee – paluusta täysin erilaisia tietoja
Jyväskylän JYPin fanit ehtivät eilen jo hypätä riemusta kattoon, kun joukkueen viime kauden tähtivahvistus Michel Miklik ilmoitti sosiaalisessa mediassa, että hänellä on sopimus JYPin kanssa.
– Kaikille faneilleni Suomessa. Minulla on sopimus JYPin kanssa, että voin tulla takaisin marraskuussa. Mutta tämä ei ole vielä virallista, 35-vuotias slovakki paljasti Facebookissa.
Pian tämän jälkeen JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari tyrmäsi uutisen Keskisuomalaisen haastattelussa ”höpinöinä”.
– Ne ei ole mitään tietoja, vaan enemmänkin höpinöitä. Turhaa fanien härnäämistä, Holtari sanoi.
Sitten esille nousi JYPin toimitusjohtajan Aku Valleniuksen jyväskyläläiselle paikallisradiolle Kompassille keskiviikkona antama haastattelu.
– Totta kai meillä on laajan pelaajakatraan kanssa neuvotteluyhteys ja Miklik voi olla yksi heistä, Vallenius sanoi Radio Kompassille.
Myöhemmin illalla myös teksti Miklikin facebook-sivuilla oli hieman muuttunut:
– Michelillä on sopimus JYPin kanssa, että hän voi liittyä joukkueeseen marraskuussa, mutta se EI ole vielä virallista. Katsotaan, kaikkea voi tapahtua, mutta se on yksi vaihtoehdoista. Siihen asti hän pelaa HC Bratislavan joukkueessa Slovakiassa, sivuille oli kirjoitettu.
Miklik hurmasi JYP-fanit viime kaudella tekemällä 11:ssä runkosarjaottelussa seitsemän maalia. Ennen pudotuspelejä mies joutui olemaan pitkään sivussa jäätyään HIFK:n Joe Finleyn pahasti telomaksi.
Pudotuspeleissä Miklik oli jälleen tehokas keräämällä 15 ottelussa pisteet 6+3=9.
Miklikin paluu nousi ajankohtaiseksi erityisesti sen jälkeen, kun varmistui, että hyökkääjä Miika Lahti ei pysty pelaamaan alkaneella kaudella lainkaan lonkkavaivojensa takia.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
