Joko HIFK päätyy hurjiin ratkaisuihin? – Vedonlyöntiyhtiö väläyttelee jopa päävalmentajapotkuja
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n alkukausi Liigassa on ollut hyvin takkuinen.
Jo CHL:n puolella IFK rämpi pahasti, menettäen jatkohaaveet jo aikaisessa vaiheessa.
Liigassa viiden ottelun jälkeen punapedoilla on koossa vain neljä pistettä.
Keskiviikkona IFK kohtaa Ilveksen. Vedonlyöntiyhtiön NordicBetin mukaan ottelu on jo iso vedenjakaja siinä, pitääkö IFK:n ryhtyä hurjiin ratkaisuihin.
– IFK on hävinnyt tiukkoja pelejä, mutta keskiviikkona siihen ei oikein enää olisi varaa. Päävalmentaja Ari-Pekka Selin on uusi mies penkin takana, joten varmasti seuran johtoporras antaa hänelle jonkin verran aikaa, mutta ei loputtomasti, arvioi Betssonin iGaming-asiantuntija Juha Kvist.
NordicBetin kertoimenlaskijat ovat tehneet IFK:n alkukauden taaperruksesta omat johtopäätöksensä. Peliyhtiö on avannut uudestaan kohteen Liigan ensimmäisestä potkut saavasta päävalmentajasta – ja HIFK on nostettu ylivoimaisesti todennäköisimmäksi ensimmäiseksi monottajaksi.
Rankingin ykkössijalla oli kauden alla Kalle Kaskisen TPS. Turkulaisten kerrointa on nyt nostettu tuntuvasti ylöspäin mustavalkoisten hyvän alkukauden myötä.
Kertoimet valmentajapotkuille:
HIFK 2.00
Sport 6.00
KooKoo 9.00
SaiPa 12.00
TPS 15.00
JYP 15.00
Pelicans 15.00
Ässät 15.00
Jukurit 16.00
Lukko 20.00
Ilves 20.00
Kärpät 25.00
HPK 25.00
Tappara 25.00
KalPa 35.00
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Kesän jättisiirto – Patrick Kane teki ratkaisunsa
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Sveitsiläisseuralta kova kiinnitys – haaviin yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä
- Tapparan mestaripuolustaja: uusi joukkue selvillä
- NHL:ään varattu suomalaislupaus löysi uuden seuran – latoi viime kaudella hirmutehot
- Columbus löi tiskiin sopimusuutisen – yli 600 NHL-ottelun konkari kiinnitetty
- Ruotsalaispelaaja lähtee NHL:stä – solmi pitkän sopimuksen uuteen seuraan
- Nuorten Leijonien joukkue kesän turnaukseen selvillä!
- NHL-konkari ohitti Liigan – rahakas tarjous ei muuttanut päätöstä
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki