Iso kysymys velloo yhä Tuukka Raskin ympärillä – päävalmentaja ehti jo myöntää ylikuormituksen
Suomalaisvahti Tuukka Rask on ollut Boston Bruinsin kiistaton ykkösvahti jo useamman vuoden ajan.
Rask on kartanut hurjaa vastuuta Bruinsin tolppien välissä.
Jopa liian hurjaa.
Kolmen viimeisimmän kauden aikana ainoastaan Washington Capitalsin Brendan Holtby on pelannut Raskia enemmän.
Bruinsilla iso ongelma on ollut se, ettei Raskin taakse ole löytynyt kunnon kakkosmaalivahtia.
Jo usean kauden ajan Bruins on joutunut pyörittämään rulettia Raskin takana. Kun toimivaa ratkaisua ei ole löytynyt, on Raskin pitänyt ahertaa entistä enemmän.
– Tiedämme sen, ettei hän voi pelata kauden kaikkia pelejä tai kantaa hurjaa vastuuta vuodesta toiseen. En aio asettaa mitään rajoituksia hänelle, mutta olemme ihan selvästi ylikuormittaneet häntä tämän kauden aikana, Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy sanoi CSN New Englandin mukaan jo alkuvuodesta.
Cassidy ei lähtenyt kiistämään faktoja, vaan hän myönsi suoraan ylipeluutuksen.
Rask pystyi pelaamaan korkealla tasolla pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Ottawa Senatorsia vastaan. Silloin Bruins kaatui kuitenkin pahaan puolustajien loukkaantumissumaan.
Vielä kaudella 2013-14 suomalaisvahdin taakka pysyi kohtuullisena, kun Rask pelasi yhteensä 58 runkosarjaottelussa. Tämän jälkeen pelimäärät ovat vain kasvaneet.
Kesän aikana Bruins ei tehnyt muutoksia maalivahtiosastolleen. NHL:n puolella Raskin kanssa vastuuta jakaa todennäköisesti venäläisvahti Anton Hudobin, jonka historia Bruinsissa on ollut hyvin kaksijakoinen.
Hudobiniä pyrkivät haastamaan sekä Zane McIntyre että Malcolm Subban. McIntyre on esiintynyt mainiosti AHL:n puolella, mutta NHL:ssä hän ei onnistunut viime kaudella (8 ottelua, torjuntaprosentti: 85,8).
Subban on ollut puolestaan organisaation iso maalivahtilupaus. Nashville Predatorsin supertähden P.K. Subbanin pikkuveli ei ole kuitenkaan ottanut tuoreeltaan toivottuja kehitysaskeleita.
– Ei sillä ole loppupeleissä mitään väliä, kuka toimii Raskin takana kakkosvahtina. Kunhan joku pystyy kantamaan kakkosvahdin roolia ja pitämään 30-vuotiaan Raskin tuoreena, NBC Sportsin toimittaja Jason Brough mietti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki lähti NHL:stä joulutauon aikana – miljoonasopimus revitään!
- NHL-supertähdet jäämässä ulos olympialaisista – tilalle yllätysnimi?
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Petteri Rimpisen poikkeukselliset varusteet ällistyttää rapakon takana – ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK tiedottaa: kaksi uutta vahvistusta!
- Nimet julki – tässä Nuorten Leijonien MM-joukkue!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!