Floridan kaupat nerokkaita peliliikkeitä? Loukkaantumisista kärsineet nuoret tähdet nousemassa valokeilaan
Kesä on ollut Florida Panthersin leirissä jopa poikkeuksellisen mielenkiintoinen.
Konkarit Jaromir Jagrin ja Jussi Jokisen sekä 26-vuotiaan Jonathan Marchessaultin menettänyt Panthers värväsi kokoonpanonsa Radim Vrbatan, Micheal Haleyn ja Jevgeni Dadonovin.
NBC Sports arvelee, että paperilla kaupat eivät välttämättä olleet mitään järisyttäviä.
Dadonov on sivuston mukaan kysymysmerkki, Haley ei ole hyökkäyksessä sateentekijä, ja vaikka Vrbata on edelleen tuottoisa pelaaja, ei hän välttämättä tuo selkeää parannusta hyökkäykseen verrattuna Jagrin tai Marchessaultin panokseen.
Nyt, konkarien siirtymisten takia odotukset ovat etenkin Aleksander Barkovin ja Jonathan Huberdeaun kohdalla suuret.
Loukkaantumiset eivät kaksikon arvoa laske, koska viime kauden näytöt olivat vahvoja kummaltakin. Nyt he ovat nousemassa yhä vahvemmin valokeilaan.
Sivusto arvelee, että Barkov on yksi parhaimmista kahden suunnan pelaajista koko NHL:ssä, sillä kovia pisteitä takovan suomalaissentterin puolustaminenkin on vahvaa.
Kanukki Huberdeau, joka pelasi viime kaudella ainoastaan 31 ottelua, oli alkukauden tehoilun perusteella tekemässä uransa piste-ennätyksen.
Alle kolmekymppiset Barkov (syntynyt 1995), Huberdeau (1993), Nick Bjugstad (1992) ja puolustaja Aaron Ekblad (1996) olivat yhteensä sivussa peräti 114 runkosarjan pelistä. Tämä vaikutti luonnollisesti paljon siihen, että Panthersin kausi tyssäsi lopulta jo ennen pudotuspelejä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nuoret Leijonat kaatui MM-välierätrillerissä – Ruotsi eteni finaaliin
- NHL-supertähdet ulos olympialaisista – nyt puhuu maajoukkuepomo
- Ruotsin olympiajoukkueen pelaaja löi rahoiksi NHL:ssä – 18 miljoonan dollarin sopimus taskuun!
- Suomalaisvahti sai pätkäpestin Ruotsissa – kohtaa vanhan seuransa
- Kasperi Kapanen: iso uutinen
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-välierään Ruotsia vastaan!
- Lähde: Vahvaa kautta pelaava ruotsalaispakki siirtyy Liigaan!
- Lähde: Sportin hyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan!
- Venäläispuolustaja hyllytettiin NHL:ssä – taustalla erikoinen siirtosoppa
- Ruotsalaistoimittajalta kovaa puhetta Suomen ja Ruotsin välisestä MM-välierästä!
- Urheilucast: Tappara teki jättikiinnityksen
- Leijonilta kova ratkaisu: NHL-pelaaja sivuun olympiajoukkueesta – nimettiin varamieheksi
- IS: Tästä syystä Aatos Koivun hyllytys oikeasti johtui
- Suomalaishyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikasta – palaa Liigaan!
- Patrik Laineesta huippu-uutinen – takaportin kautta olympialaisiin?
- Yli 400 Liiga-ottelun hyökkääjä lähtee HPK:sta
- Kanadan olympiajoukkue: näin Macklin Celebrninin kävi!
- Ilves jysäytti ison maalivahtiuutisen!
- Liiga-seuralta kova veto: ilmainen sisäänpääsy otteluun!
- Lähde: Vahvaa kautta pelaava ruotsalaispakki siirtyy Liigaan!