Kuolleen NHL-tappelijan vanhempien kanne liigaa vastaan hylättiin – ”väkivallan kulttuuria ei silti pidä hyväksyä”
Chicagon liittovaltion oikeus on hylännyt kanteen, jonka entisen NHL-pelaajan Derek Boogaardin vanhemmat olivat nostaneet jääkiekkoliiga NHL:ää vastaan, Chicago Suntimes -lehti kertoo. Tappelijana tunnetuksi tullut Boogaard menehtyi kipulääkkeiden yliannostukseen uransa jälkeen, ollessaan vain 28-vuotias.
Boogaard pelasi NHL:ssä kuutena kautena 2005–11 Minnesota Wildissa ja New York Rangersissa yhteensä 277 runkosarjan ottelua, joissa teki kolme maalia ja sai 589 jäähyminuuttia. Hän osallistui otteluissa 66 tappeluun.
Boogaardin aivot tutkitiin tämän kuoleman jälkeen Bostonin yliopiston lääketieteen laitoksella. Raportin mukaan Boogaard kärsi toisen asteen kroonisesta aivosairaudesta, joka oli seurausta toistuvista päähän kohdistuneista iskuista, joita hän sai jääkiekkouransa aikana.
Boogaard addiktoitui kivunlievitykseen tarkoitettuihin opioideihin, joita varten joukkueen lääkärit kirjoitivat hänelle reseptit. Boogaard oli addiktionsa vuoksi kuntoutuksessa, mutta viikonloppulomalla toukokuussa 2011 hän otti yliannostuksen kipulääkkeitä ja menehtyi, oikeuden pöytäkirjoissa kerrottiin.
Haasteen hylännyt tuomari Gary Feinerman perusti päätöksensä osittain teknisiin yksityiskohtiin. Pelaajan vanhemmat Len ja Joanne Boogaard olivat muun muassa nostaneet kanteen liian myöhään, vaikka tiesivät, missä ajassa kanne olisi pitänyt nostaa. Tuomarin mukaan oli muitakin syitä, miksi kanne ei olisi mennyt läpi, vaikka se olisi nostettu pykälien mukaisesti.
20-sivuisessa loppukirjelmässään Feinerman kuitenkin korosti, että NHL:n tarpeetonta ja perusteetonta väkivaltaa viljelevä ja paljain nyrkein käytäviä tappeluita ihannoiva kulttuuri ei ole hyväksyttävä.
– Oikeuden päätös ei tarkoita, että kunnioittaisin tapaa, jolla NHL suhtautui Boogaardin – tai lukuisien muiden pelaajien – vuosia kestäneisiin kärsimyksiin”, Feinerman sanoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonille loistavia uutisia! MM-leiriryhmään kolme NHL-vahvistusta
- IL: Puraiseeko NHL-peikko Jokereita? Hirmuvahvistus kiinnostaa taalajäillä
- Jukurit julkaisi viisi uutta pelaajasopimusta – ja lisää on tulossa!
- Toimittaja: JYPistä lähtenyt hyökkääjä siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Patrick Kanen NHL-sopimus päättyi – näin konkari puhui uransa jatkosta
- Ahti Oksanen: ensi kauden osoite selvillä
- Leijonille huonoja uutisia NHL:stä – kultaleijona ei lähde kisoihin
- Kanada saa huippuvahvistuksen MM-kisoihin – kolme tähtinimeä kieltäytyi kutsusta
- Kanada saa hurjia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin – ainakin neljä kovaa nimeä mukana
- Omistajat saivat tarpeekseen: NHL:n ruotsalaispomolle kenkää!
- IL: TPS jysäytti kerralla kolme hirmuhankintaa!
- Lehtiväite: Jukurit valmistelee hirmukaappausta hyökkäykseen!
- Urheilucast: Markus Nutivaaraa tuodaan takaisin Liigaan – ei kuitenkaan Kärppiin
- Karmea uutinen: KalPan entisen pistetykin jalka amputoitiin
- Lähde: Lars Bryggmanin TPS-siirto vaarassa – toinen seura tulossa väliin?
- NHL-siirto muhii – IL: Jesse Puljujärvestä iso paljastus
- Lehti: TPS valmistelee jättikaappausta – tähtihyökkääjää odottaa rahakas tarjous!
- Hurja paljastus: Liiga-seura siirtomarkkinoiden jättivonkaleen perässä!
- Urheilucast: HIFK virittelee nimekästä kaappausta toisesta Liiga-seurasta!
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: jättipalkalla divariin!