KalPan uusi ulkomaalaishyökkääjä sisään – kova vahvistus vai iso riski?
KalPa on vahvistanut keskiviikkona, että aikaisemmin keväällä seuraan huhuttu Alex Lavoie vahvistaa joukkuetta ensi kaudella. Sopimus on mallia 1+1 vuotta.
Samalla KalPa tiedotti keväällä HIFK:ssa pelanneen voimahyökkääjä Kai Kantolan kaksivuotisesta sopimuksesta.
Lavoie sijoittui päättyneellä kaudella Ruotsin toiseksi korkeimman sarjatason Allsvenskanin pistepörssin toiseksi 52 tehopisteellään.
24-vuotias pienikokoinen kanadalainen ei ole kuitenkaan pääsarjatasolla yltänyt vielä suuriin tekoihin, sillä Pohjois-Amerikassakin ainoastaan seitsemän AHL-ottelua pelannut Lavoie on pelannut enemmän otteluita sarjatasoa alempana ECHL:ssä.
Kiekolliseen rooliin hankittu hyökkääjä voi joka tapauksessa olla loistava hankinta kuopiolaisille.
– Seurasimme Lavoien vahvaa viime kautta mielenkiinnolla ja olimme pelaajan perässä jo hyvissä ajoin. Alex on peliä tekevä laitahyökkääjä, joka tuo joukkueeseemme nopeita jalkoja ja pehmeitä käsiä. Uskomme, että hän tulee ottamaan ison roolin hyökkäyksessämme, KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman kertoo seuran tiedotteessa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu