JYPillä rutkasti muutoksia selkä seinää vasten -tilanteessa – myös kärkiketjut uusiksi
JYPin valmennusjohto tekee useamman muutoksen viidennen välieräottelun jälkeen torstaille, kun hurrikaaniryhmä on selkä seinää vasten -tilanteessa.
KalPa voitti keskiviikkona kotiottelunsa ja se tavoittelee finaalipaikkaa tänään Jyväskylässä, kun tilanne sarjassa on kuopiolaisryhmän hyväksi 3-2.
Pekka Virran luotsaama KalPa luottaa täysin samaan kokoonpanoon, mikä sillä oli keskiviikkona jalkeilla.
JYP sen sijaan pistää uusiksi muun muassa kaksi kärkiketjuaan.
Nyt slovakkihyökkääjä Michel Miklik on nostettu ykkösketjun laidalle Jani Tuppuraisen ja Anssi Löfmanin vierelle.
Janne Kolehmainen puolestaan siirtyy kakkosketjuun.
Hyökkäysvitjoissa Robert Rooba on sijoitettu nyt Antti Suomelan ja Joonas Nättisen vierelle kolmosketjun laitaan.
Nelosvitjan ottaa nyt johdettavaksi Henri Kanninen, jonka vierellä hyökkää Tuomas Pihlmanin lisäksi keskiviikkona kokoonpanosta sivussa ollut Joel Sund.
Puolustuksessa seiskapakkina parissa aiemmassa pelissä ollut Nolan Yonkman on sijoitettu nyt ykköspakkipariin Sami Nikun vierelle.
Mikko Kuukka on nyt puolestaan kolmospakkiparissa Niklas Frimanin kanssa. Juuso Pulli tipahtaa kokoonpanon ulkopuolelle, kun Juuso Vainio tulee seiskapakiksi.
Joukkueiden kokoonpanot:
JYP
Jani Tuppurainen – Anssi Löfman – Michel Miklik
Janne Kolehmainen – Juha-Pekka Hytönen – Janne Tavi
Robert Rooba – Antti Suomela – Joonas Nättinen
Tuomas Pihlman – Henri Kanninen – Joel Sund
Sami Niku – Nolan Yonkman
Urho Vaakanainen – Mikko Kalteva
Niklas Friman – Mikko Kuukka
Juuso Vainio
Jussi Olkinuora (Pekka Tuokkola)
KalPa
Janne Keränen – Jaakko Rissanen – Jesse Mankinen
Tommi Jokinen – Matias Myttynen – Jyri Junnila
Sami Mutanen – Balazs Sebok – Mikko Nuutinen
Miikka Pitkänen – Arttu Ilomäki – Eetu Luostarinen
Jussi Timonen – Juuso Riikola
Niko Mikkola – Santeri Lukka
Mikael Seppälä – Joonas Lyytinen
Otto Leskinen
Eero Kilpeläinen (Denis Godla)
Kuudes välieräottelu alkaa tänään Jyväskylässä kello 18.30.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat