Yksi NHL:n mestarisuosikeista menettänyt otteensa – floppikevät uhkaa?
New York Rangers on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin mestarisuosikki, vaikka joukkue on hyvissä asetelmissa itäisen konferenssin neljännellä sijalla.
Joukkueen kotihallin Madison Square Gardenin pitäisi olla kevättä kohden vastustajalle paha paikka pelata, mutta viime aikoina Rangers on ollut lähinnä pisteautomaatti omassa kotiluolassaan.
Viime yönä joukkue menetti johtoasemansa kolmannessa erässä paikallisottelussa New York Islandersia vastaan ja hävisi lukemin 3-2.
Tämä tarkoitti sitä, ettei Rangers ole edellisestä seitsemästä kotiottelustaan voittanut yhtäkään. Lisäksi kovin odotuksin kauteen lähtenyt joukkue on hävinnyt viidestä viimeisimmästä ottelustaan neljä.
Henrik Lundqvistin loukkaantumiseen on turha nojata, kun Rangersilta tuntuu puuttuvan ratkaisuvoimaa runkosarjan tärkeimmillä hetkillä.
Joukkueen hyökkääjien taso heittelee pahasti illasta toiseen, eikä joukkueella tunnu olevan hyökkäyksessä samanlaisia syömähampaita verrattuna muihin itäisen konferenssin kärkijoukkueisiin.
Esimerkiksi joukkueen kaksi kärkisentteriä Derek Stepan ja Mika Zibanejad eivät todellakaan vaikuta mestaruutta tavoittelevan NHL-seuran keihäänkärjiltä. Molemmat ovat tuskailleet tehopisteidensä kanssa viime aikoina.
Tällä hetkellä Rangers näyttää lähtevän pudotuspeleihin enemmän haastajana kuin suosikkina.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio