Kolumni: Kenestä Liigan runkosarjan MVP? – Kunniamaininta armottomalle professorille

Lasse Oksanen -palkinto, eli runkosarjan arvokkaimman pelaajan pysti on mennyt viime vuosien aikana useamman kerran pistepörssin voittajalle.

Muutamia poikkeuksia on mahtunut mukaan ja esimerkiksi maalivahdit ovat päässeet lyömään oman kauhansa soppaan.

Viime vuonna pystin voittajasta ei ollut isoa epäselvyyttä.

Tapparan Kristian Kuusela oli selkeä ykköstähti runkosarjan aikana. HIFK:n Teemu Ramstedt oli hyvä kakkosvaihtoehto, mutta Kuuselaa hän ei horjuttanut.

Entä tänä vuonna?

Kenet valitaan runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi?

Se onkin kinkkinen kysymys, sillä hyviä vaihtoehtoja on vaikka kuinka monta.

Henrik Haapala, Tappara

Isoja edistysaskeleita Tapparassa tällä kaudella ottanut Haapala on ykköshevonen MVP-kisassa. Haapala on nakuttanut pisteitä kovalla tahdilla koko kauden ajan ja hän keikkuu edelleen Liigan pistepörssin kärjessä. Haapalalla on vain yksi iso ongelma: Veli-Matti Savinainen. Haapalan tapaan Tapparaa edustava Savinainen on Liigan maalipörssin kärjessä ja hänen kautensa on ollut mainio. Ongelma syntyy siitä, että kumman panos on ollut suurempi kirvesrintojen runkosarjamenestyksessä? Savinaisen maalit (29) vai Haapalan tehot?

Mika Pyörälä, Kärpät

Jos on yhtään seurannut suomalaista jääkiekkoa, tietää hyvin sen, kuinka hyvä pelaaja Pyörälä on. Mutta se, että 35-vuotiaana pelaat jopa urasi parhaan kauden, se on kova suoritus. Varsinkin syksyllä Pyörälä oli valtava veturi, joka veti perässään koko Oulua. Kärpät oli aivan mutkalla ja kiitos Pyörälän, se pystyi kaapimaan sentäs jotain voittoja. Leijonista tutun hyökkääjän kohdalla on vain kaksi isoa haastetta:

1) Kärpät tulee todennäköisesti jäämään ylemmän pudotuspeliviivan alle. Se on tuntuva takaisku, kun palkinto myönnetään pelaajalle, ”joka on merkittävimmällä tavalla, omalla taidollaan ja tahdollaan vaikuttanut joukkueensa menestykseen Liigan runkosarjassa”. Niin, boldataan menestykseen. Sitä Kärpillä ei ole ollut.

2) Kärppien sisältä löytyy toinen erittäin hyvä vaihtoehto: Jussi Rynnäs. Kesällä Ouluun palannut Rynnäs on ollut Liigan paras maalivahti koko kauden ajan. Rynnäksen tilastot olivat aivan huimalla tasolla jo marras-joulukuussa, vaikka Kärpät oli edelleen vaikeuksien keskellä. Rynnäs voisi olla hyvinkin MVP, jos Kärpät olisi sarjataulukossa kolmen parhaan joukossa.

Antti Suomela, JYP

Lähtökohtaisesti JYPin odotettiin porskuttavan Jani Tuppuraisen, Anssi Löfmanin sekä seuraan palanneiden Juha-Pekka Hytösen ja Ossi Louhivaaran voimin eteenpäin. Mutta yhtäkkiä Suomela onkin ollut JYPin MVP tällä kaudella. Mikäli Suomela veisi MVP-pystin nimiinsä, pitäisi palkinnosta irrottaa iso palanen ja antaa se Jukka Holtarille. Sarjan parasta urheilutoimenjohtajaa voi jälleen kerran kiittää erittäin onnistuneista hankinnoista, joista Suomela on ollut kruunujalokivi.

Tomi Kallio, TPS

Kallio on pakko nostaa esille, vaikka pysti tuskin menee hänelle. Ei silti mitään pois konkarihyökkääjältä. 40-vuotiaana Kallio on ollut isoja avainhahmoja TPS:n jopa yllättävän vahvalla kaudella, jolle turkulaiset hakevat kultaista päätöstä. TPS:n suhteen on voinut vitsailla vaikka kuinka papoista ja konkareista, mutta näille puheille Kallio on näyttänyt hauista. Ei hän ole hyytynyt, hän on edelleen iso tähti.

Vili Sopanen, Pelicans

Sopasen vire kaikkien loukkaantumisien jälkeen on ollut uskomaton. Jos Pelicans-hyökkääjä olisi pelannut koko runkosarjan nykyisellä pistekeskiarvolla, hän olisi ollut hyvin todennäköisesti pistepörssin ykkönen. Se kertoo paljon. Sopanen on piilevän kova vaihtoehto MVP:ksi, mutta hänenkin kohdalla ongelma on se, ettei Pelicans yllä lopulta kuin korkeintaan kuudenneksi.

***

Hyviä vaihtoehtoja riittää ja parhaiden kohdalla mukana on kutkuttavia kysymysmerkkejä. Jos Haapala valitaan, niin puhetta riittää siitä, miksei Savinaista valittu. Ja sama toisinpäin. He kuitenkin ovat tällä hetkellä ne kovimmat ehdokkaat.

Näiden takaa on nostettava esille yksi iso MVP.

Yksi taho, joka on ollut suoranainen ankara opettaja tällä kaudella Liigassa.

Joe Finley.

Liiga on tullut tutuksi kovana kamppailusarjana, johon taklaukset ovat kuuluneet läpi historian.

Mutta jopa ihan Suomessa taklauskulttuurissa on ollut isoja puutteita.

Ei, ongelma ei ole ollut siinä, etteikö taklauksia nähtäisi tai etteikö fyysistä peliä olisi ollenkaan. Ei. Ongelma on ollut siinä, miten taklauksia otetaan vastaan.

Finley on paljastanut ongelmat rajulla kädellä.

Isokokoinen jenkkipuolustaja on jo fyysisesti poikkeuksetta taklattavaa kookkaampi, mutta se ei selitä monia tilanteita, jotka ovat johtaneet loukkaantumisiin.

Taustalla on ollut joko se, että taklattavalle on annettu aivan käsittämättömän heikko syöttö tai se, että taklattava itse on tullut heikossa asennossa tilanteeseen.

Tuorein, Justin Hodgmanin tapaus, oli oiva osoitus jälkimmäisestä. Hodgman tuli niin sanotusti pää munissa IFK:n maalille ja sitten kolahti.

Hodgman teki juuri niin, mitä Liigassa näkyy edelleen.

Eikä siinä mitään, ei aina kaukalossa pysty pitämään päätä ylhäällä. Myös taklaajan pitää tunnistaa nämä hetket. Mutta on aivan anteeksiantamatonta mennä esimerkiksi vastustajan maalille niin, että altistat itsesi typerällä tavalla jollekin pahalle.

Esimerkiksi IFK:n kanssa vastustajien pitää tietää se, että vastapuolella on hirmu nimeltä Finley. Hän rokottaa armotta, jos et ole valmiina.

Finley on mahtava pelaaja. Hän ei ole kaukalon taitavin, mutta hän tekee juuri sitä, mitä häneltä voi odottaa. Hän pelaa tunteella, puolustaa jämäkästi ja on fyysinen.

Ei hänen tarvitsisi olla ohjaamassa koko Liigaa siinä, miten täällä pitäisi toimia. Mutta näin on käynyt.

Toivottavasti häneen yhdistetyistä esimerkeistä on otettu opiksi. Liigassa pitää saada jatkossakin taklata ja tarpeettomat loukkaantumiset vältetään yksinkertaisesti huolellisuudella.

Jääkiekko nopeutuu koko ajan ja siihen täytyy olla valmis. Samalla fakta on se, että loppupeleissä pelaajat itse huolehtivat omasta terveydestään.

Tuskin Finley on otsikoissa, kun pelaajat oppivat ottamaan taklauksia vastaan entistä paremmin. Se on se suunta, mihin pitää pyrkiä.

Jenkkipakki on ollut kuin armoton professori, joka on tuonut ongelmat esille konkreettisessa muodossa. Omalla tavalla siitä voi antaa hänelle kunniaa.

Hän ei tee työtään likaisesti, hän ei tee työtään tylysti, hän tekee sen kovaa.