AHL:n tehokkaimmalta pelaajalta upea paluu NHL:ään – ”En osannut odottaa sitä”
AHL:n pistepörssiä johtava Kenny Agostino teki komean paluun NHL-jäille melkein vuoden tauon jälkeen.
24-vuotias laitahyökkääjä pelasi maanantaina ensimmäisen ottelunsa taalaliigassa liki vuoteen. Agostino oli pelannut NHL:ssä edellisen kerran viime vuoden maaliskuussa Calgary Flamesin paidassa.
St. Louis Blues nosti Agostinon vahvuuteensa sunnuntaina. Agostino viiletti Bluesin paidassa ottelussa Philadelphia Flyersia vastaan. Jenkkilaituri iski joukkueensa maaleista jälkimmäisen 2-0-voittoon päättyneessä ottelussa.
Agostino yllätti läpiajosta Flyers-vahti Michal Neuvirthin rannelaukauksella.
– David Perron vapautti minut komealla syötöllä. Minulla oli paljon aikaa. Neuvirth näytti liikkuvan vasemmalle, joten ammuin oikealle ja se toimi, Agostino kuvailee osumaansa NHL:n verkkosivuilla.
24-vuotias hyökkääjä pelasi kahden viime kauden aikana yhteensä kymmenen NHL-peliä Flamesin vahvuudessa. Agostino siirtyi kesällä Bluesiin, mutta pääsi vasta nyt debytoimaan seuransa paidassa.
– En osannut odottaa sitä. Tämä on bisnestä ja aina pitää olla valmiina. Olin iloinen saadessani kutsun tänne, Agostino kertoo.
AHL:n tehokkain pelaaja on takonut farmisarjassa Chicago Wolvesin paidassa 48 ottelussa tehot 18+42=60.
- Norja ulos nuorten MM-kisoista – Venäjä tilalle
- Suomi kohtaa Ruotsin – tässä kentälliset isänpäivän klassikkoon
- NHL:ssä lähes kymppi rikki – Sebastian Aho naputteli pisteitä
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Jättimäinen takaisku! Liiga-tähti loukkaantui EHT:lla
- Jättimäinen takaisku! Liiga-tähti loukkaantui EHT:lla
- Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!