Lukko vahvisti kovan luokan hyökkääjän lähdön – seuralta kannanotto tyhjennysmyynneistä
Lukko on vahvistanut tiistaina ilmoille tulleen uutisen, jonka mukaan kovan luokan hyökkääjä Aaron Gagnon poistuu seurasta.
Gagnon matkaa sveitsiläislähteiden mukaan Kari Jalosen valmentamaan SC Berniin.
Keskiviikkona Lukko kertoi omilla verkkosivuilla purkaneensa sopimuksen Gagnonin kanssa.
Samassa yhteydessä sen riveistä tuli kannanotto puheille tyhjennysmyynneistä.
– Meillä on vielä mahdollisuudet taistella tulevan kevään pudotuspelipaikasta, joten haluamme viestittää sekä joukkueelle että katsojille, että puheet tyhjennysmyynnistä kohdistukoon nyt muualle kuin Rauman Lukkoon. Aaronilla on halu käyttää mahdollisuus uuden ympäristön tarkastamiseksi ensi kauttakin ajatellen ja me emme halua olla esteenä vaan päinvastoin uskomme siirron selkeyttävän tilannetta joukkueen sisällä, Rauman Lukko Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ari Salmi kertoo.
– Tämä päätös tarjoaa lisävastuuta meillä myös ensi kaudella jatkaville pelaajille, Salmi jatkaa.
43 ottelussa tällä kaudella Gagnon iski Lukon paidassa tehot 11+15=26. Parhaimmalla kaudella Gagnon tykitti Lukolle 25 maalia runkosarjan aikana.
- Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- SaiPan maalipyssylle yllättävä pikakomennus EHT:lle – askissa jo tänään
- IIHF selvittää nyt Venäjän MM-paluuta – Suomen Jääkiekkoliitto varoitti seurauksista
- IIHF: Venäjän liittolaisella ei asiaa MM-kisoihin
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus oli täysi floppi – nyt tuli lähtö!
- Leijonien kokoonpano julki – tässä ketjussa Daniel Mäkiaho debytoi!
- Podcast: Antti Pennanen kertoi palkkansa – tällaisia summia Leijonissa maksetaan
- Liigan hännillä tapahtuu – jenkkipistemies vahvistaa hyökkäystä!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- Leijonien kokoonpano julki – tässä ketjussa Daniel Mäkiaho debytoi!
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus oli täysi floppi – nyt tuli lähtö!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Podcast: Antti Pennanen kertoi palkkansa – tällaisia summia Leijonissa maksetaan
- SaiPan maalipyssylle yllättävä pikakomennus EHT:lle – askissa jo tänään
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- IIHF: Venäjän liittolaisella ei asiaa MM-kisoihin
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”