Leijonien heikoin lenkki selvillä – ”Ihan selkeästi merkittävin tekijä”

Leijonien entiset hyökkääjät Toni Mäkiaho ja Hannes Hyvönen nimittävät yhteisen tekijän sinivalkoisten takkuiselle taipaleelle World Cupissa.
Ennen alkulohkon päätösottelua Venäjää vastaan on jo selvillä, että Leijonien urakka huipputurnauksessa päättyy alkulohkoon. Leijonat joutui taipumaan sekä Pohjois-Amerikan kokoelmajoukkueelle että Ruotsille.
Hyvösen silmiin on pistänyt yksi erityinen seikka.
– Mun mielestä ihan selkeästi merkittävin tekijä on kokemattomuus, Hyvönen toteaa Brotherpuckers-blogissaan.
– Lisäisin vielä, että pakkien kokemattomuus. Toki meiltä puttuu myös hyökkäyspäästä rutinoituneet kovat ratkaisijat, mutta pahiten kokemattomuus on loistanut pakkipelissä. Myös tähän turnaukseen tarvittavaa kaksinkamppailuvoimaa puuttuu, Mäkiaho komppaa.
Miehet uskovat, että Leijonat haastaa Venäjän hyvin.
– Olemme pelanneet viime vuosina hyvin Venäjää vastaan ja päässeet monesti ihon alle. Niin pitää päästä tänäänkin, sillä kyllä ne isommat paineet ovat siellä päässä, Mäkiaho tietää.
– Haluan nähdä tänään päättäväisyyttä Leijonien otteissa. Tilanteisiin pitää mennä kovaa, oli sitten kyseessä maalille ajo tai kaksinkamppailu omassa kulmassa, Hyvönen lisää.
Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 22.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Liigasta tutun maajoukkuevahdin pitkä sopimus raukesi – nyt löytyi uusi seura
- Suomalaishyökkääjälle ylistystä – teki vaikutuksen uudessa seurassaan: ”Superurheilija”
- NHL:n ykkösvaraukseksi povattu megalupaus teki valintansa – tässä ensi kauden seura
- Ura ohi – yli 600 NHL-ottelun konkari iskee luistimet naulaan
- Kultaleijona rustasi uuden sopimuksen – pelit jatkuvat ulkomailla
- NHL:ssä pyöräytettiin yli 21 miljoonan dollarin sopimus – välimieskäsittely vältettiin
- JYPin ulkomaalaishyökkääjä lähtee – tässä uusi joukkue!
- Nyt jysähti – NHL muuttuu!
- NHL:ssä iso vaihtokauppa – megalupaava hyökkääjä vaihtaa seuraa!
- Lähde: Tämä NHL-seura yrittää hankkia Jevgeni Kuznetsovin!
- Jättidiili: Carolina Hurricanesin tähtipelaaja vaihtaa NHL-seuraa!
- Nyt jysähti – NHL muuttuu!
- NHL:ssä iso vaihtokauppa – megalupaava hyökkääjä vaihtaa seuraa!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt NHL:n ykköskierroksen varaus löysi uuden seuran
- Sopimus julki – tässä Kristian Vesalaisen ensi kauden seura!
- NHL-kolossille tuhti palkkapäivä – yli 8 miljoonan dollarin diili!
- JYPin ulkomaalaishyökkääjä lähtee – tässä uusi joukkue!
- Kaapo Kakon tilanteesta uutta tietoa
- Topi Rönni löysi töitä
- Lähde: Tämä NHL-seura yrittää hankkia Jevgeni Kuznetsovin!