Venäjän jääkiekkoliitto pelkäsi kiinnijäämistä MM-kisoissa – ”Minimoimme riskit”
Venäjän urheiluministeri Vitali Mutko myöntää, että pelkona oli kiinnijääminen U18-ikäluokan MM-kisoissa.
Venäjän jääkiekkoliitto paljasti perjantaina (uutinen), että maan U18-joukkue oli käyttänyt meldoniumia, joka on vuoden alusta alkaen luokiteltu kielletyksi aineeksi.
Venäjän alle 18-vuotiaiden maajoukkueen meldoniumin käyttö kuitenkin lopetettiin hyvissä ajoin syksyllä 2015, kun WADA oli informoinut sen menevän kiellettyjen aineiden joukkoon tammikuusta 2016 alkaen.
Ongelmana on, ettei Venäjän jääkiekkoliiton mukaan ole täyttä selvyyttä siitä, että milloin meldonium häipyy totaalisesti ihmisen elimistöstä. Liitto halusi suojella pelaajiaan ja hyllytti koko U18-maajoukkueen MM-kisoista, jonne se lähetti vuotta nuoremman U17-ryhmän.
– Jos urheilija tai joukko urheilijoita on käyttänyt meldoniumia loka-marraskuussa, emme voi tietää, havaitaanko ainetta vai ei kansainvälisessä kilpailussa. Me minimoimme riskit, Mutko sanoo TASSille viitaten U18-tapaukseen.
– Tilanne on erittäin vaikea venäläiselle urheilulle. Nyt ei ole aika hakea syyllisiä. Nyt asia on kontrollissa, minun henkilökohtaisessa kontrollissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!