TSN:n arvostettu kiekkotoimittaja Bob McKenzie on julkaissut tuoreita näkemyksiään tulevan kesän NHL-draftia ajatellen.

McKenzie uskoo, että Tapparan riveissä juuri mestaruuden voittanut ja pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Patrik Laine on lähestynyt kovasti Auston Matthewsiä ykkösvarauksen osalta.

Muutama McKenzien haastettelema scoutti on pitänyt myös sitä mahdollisena, että Laine saattaisi ohittaa Matthewsin ykköspaikalla, missä jenkkisentteriä on pidetty käytännössä koko kauden ajan.

McKenzien mukaan tulevat kevään MM-kisat saattavat hyvinkin ratkaista sen, kumpi kaksikosta onkaan lopulta ykkösvaraus.

– Saa nähdä miten käy. Se on iso mahdollisuus molemmille näyttää kykynsä tuollaisella tasolla, NHL-seuran scoutti oli sanonut McKenzielle.

Matthews nimettiin jo varhaisessa vaiheessa USA:n joukkueen mukaan Moskovassa ja Pietarissa pelattavia kisoja varten. Laine on myös ”ryhmässä mukana” Leijonien päävalmentajan Kari Jalosen mukaan. Jalonen puhui aikomuksista Ylelle.

Tällä hetkellä McKenzie pitää vielä Matthewsia omassa rankingissa ykkösvarauksena, Lainetta toisena ja Kärppien Jesse Puljujärveä kolmosvarauksena.

– En ole varma, että valitseeko kukaan näiden kolmen ohitse tai ajattelesiko jollain toisella tavalla, nimetön scoutti tuumasi.

Suomalaispuolustajaa Olli Juolevia McKenzie on viemässä noin sijalle seitsemäs.

Lauantaina NHL:ssä pidetään draft lottery, jossa kolmen ensimmäisen vuoron haltija selviää painotetun arvonnan kautta.