Yksi kaupunki ilmoitti jo jättäneensä hakemuksen NHL:ään mukaan liittymisestä
NHL:n osalta on viime viikkojen aikana pystynyt jättämään hakemuksia sarjaan mukaan liittymisestä.
Laajennusohjelman ensimmäisessä vaiheessa mukaan hamuava taho on jättänyt hakemuksen tähän päivämäärään mennessä. Hakemuksen hinta on 10 miljoonaa dollaria, jossa mukana on 2 miljoonan dollarin osuus, joka jää joka tapauksessa NHL:lle, vaikka kaupungille ei hyväksyttäisi paikkaa NHL:n laajennuksessa ja ylipäätänsä sarjasta.
Ensimmäinen kaupunki on ilmoittanut jo jättäneensä hakemuksen. Quebec Cityn osalta Quebecor-yhtiö ilmoitti jättäneensä hakemuksen. Asia tuli ilmi Twitterissä maanantaina illalla Suomen aikaan.
Quebec oli yksi paljon huhuista nimistä spekulaatioissa, joissa arvuuteltiin sitä, että mitkä kaupungit mahdollisesti tulisivat jättämään hakemuksensa. Las Vegas on toinen paljon huhuttu kaupunki, johon NHL-joukkuetta ollaan oltu viemässä.
Quebecissä on toiminut historiassa jo aiemminkin seura, kun Quebec Nordiques oli sarjassa mukana vuosina 1979–1995. Sen jälkeen se vaihtoi nimeään ja siirtyi Coloradoon Avalanchen nimellä.
LUE MYÖS:
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin