Pekka Rinteen edustaman Nashville Predatorsin ehkäpä ykköstähti, kapteeni Shea Weber loukkaantui kesken NHL:n pudotuspelien sarjassa Chicago Blackhawksia vastaan ja joutui lopulta leikkaukseen.

Weberin polvi leikattiin vasta Nashvillessä, minkä jälkeen toipumisajankohta oli kuitenkin vielä hieman auki.

Tähtipakki kuitenkin uskoo, että hän on valmiudessa päästä kehiin heti harjoitusleirin alussa.

– Sitten juttelemme asiasta lääkärin kanssa ja jos on selvää, että voin silloin palata tositoimiin, niin sitten tehdään niin. Mutta en usko, että sen suhteen tulee mitään kysymystä, että olenko valmis silloin hyppäämään kehiin, Weber sanoi The Tennesseanille.

Seurassa on kuitenkin tapahtumassa myllerrystä, sillä esimerkiksi kevään siirtorajan hankinnat, Toronto Maple Leafsista tulleet Cody Franson ja Mike Santorelli ovat tuskin jatkamassa seurassa.

Myös Mike Ribeiron ja Mike Fisherin, jotka ovat kesällä nykyisten sopimusten päättymisten jälkeen vapaita agentteja, heidän kohtalo on myös hyvin auki, ainakin vielä seuran GM:n David Poilen mukaan.

Sen sijaan rajoitetut vapaat agentit Craig Smith ja Colin Wilson ovat saamassa vähintäänkin kohtuulliset palkankorotukset.

Predators pystyi nostamaan tällä kaudella tasoaan uuden päävalmentajan Peter Lavioletten johdolla. Pudotuspeleissä matka katkesi kuitenkin ensimmäisellä kierroksella Blackhawksia vastaan, joka on edennyt aina Stanley Cup -finaaleihin asti Tampa Bay Lightningin kanssa.

Finaalit alkavat NHL:ssä Suomen aikaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä.