IS: JYP-tähti muistelee uransa alkuaikoja: ”Hernekeitto ja pyhä henki olivat ystäviäni”
Kuva: Juha Tamminen
JYPin avainhyökkääjä Jani Tuppuraisen ammattilaisuran alku oli kivikkoinen.
Tuppurainen siirtyi Suomi-sarjasta Mestikseen ja Kajaanin Hokkiin kaudeksi 2002-2003. Tuolloin rahallinen korvaus oli hyvin pieni.
– Tienasin sillä kaudella vain 400 euroa kuukaudessa. Okei, asunto oli maksuton, mutta en ymmärrä, miten selvisin hengissä siitä kaudesta. Hernekeitto ja pyhä henki olivat hyviä ystäviäni, Tuppurainen kertoo Ilta-Sanomille.
Vieraspelit olivat kohokohtia.
– Odotin aina vieraspelejä, koska silloin seura tarjosi ruuat, Tuppurainen muistelee.
Tuppurainen pelasi Hokin paidassa erittäin hyvin ja pääsi maistelemaan Liigavauhtia jo samalla kaudella Kärppien paidassa.
Kaudet 2003-2005 sujuivat kuitenkin Hokin riveissä. Sitten Tuppurainen sai uransa ensimmäisen Liigasopimuksen, kun KalPa nappasi liukkaan laitahyökkääjän.
– Sain kaudesta 2005-2006 runsaat 20 000 euroa, mikä tuntui aivan mielettömältä rahapotilta. En ollut koskaan tienannut niin paljon. Totesin heti, että nythän mä piru vie voin matkustaa vaikka ulkomaille.
– Tosin näin jälkikäteen ihmettelen, miten ihmeessä tulin silläkin rahalla toimeen, Tuppurainen sanoo.
Sittemmin Tuppurainen on noussut Liigapelaajien eliittiin. Muhoksen mies oli runkosarjan kolmanneksi tehokkain pelaaja pistein 17+34=51.
Lue alkuperäinen juttu täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Surkeaa: NHL-tähti loukkaantui olympialaisissa – edessä pitkä sairausloma
- Nuorten Leijonien MM-puolustajan HIFK-sopimus purettu – siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Kova takaisku: Mikko Rantanen loukkaantui – nyt tipahti huonoja uutisia
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- Nyt puhuu Paul Maurice – kommentoi Leijonat-huhuja
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- Tässä Linus Nymanin loppukauden Liiga-seura!
- IS: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan – uusi osoite selvillä!
- Liigassa pyöräytettiin vaihtokauppa – olympialaisissa pelannut hyökkääjä siirtyy Tapparaan!
- AL: Ilves jatkosopimukseen varakapteeninsa kanssa
- Urheilucast: Tässä ykkösehdokas HIFK:n uudeksi GM:ksi
- Kristian Tanus jättää Tapparan – tässä uusi seura
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- Patrik Laineesta tipahti iso uutinen – Antti Mäkinen: Tässä tuleva seura?
- Urheilucastin väite: Harri Pesonen neuvottelee Liiga-siirrosta: ”Löytämässä yhteisen sävelen”
- Paljastus: useat Liiga-seurat jahtaavat SHL:n suomalaispyssyä
- Mikko Rantanen paljasti mitä ajatteli kun Artturi Lehkonen pääsi läpiajoon
- Tuomareita syytetään Kanadan suosimisesta – näin kommentoi Antti Pennanen!
- Jukureiden tyhjennysmyynti jatkuu! Nyt lähtee pakkivahvistus
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!