Video: Juonikas temppu – TPS:n ex-vahti kaatoi tahallaan maalin kesken läpiajon!
AHL-maalivahti David Leggio käytti todellista juonikkuutta sunnuntaina.
Veskarin joukkue Bridgeport Sound Tigers oli nimittäin joutumassa melkoiseen pulaan, kun alin pelaaja sähelsi kiekon vastustajille keskialueella. Seurauksena kahden vastustajapelaajan läpiajo Springfield Falconsille.
Vaan mitäpä teki TPS:ssä viisi vuotta sitten Suomen mestariksi torjunut Leggio? Kippasi tyynesti maalinsa nurin! Ja pelikatkohan siitä tietysti seurasi. Tuomaristo piti lyhyen neuvonpidon ja tuomitsi rangaistuslaukauksen – jonka Leggio torjui.
Tosin sivun ylälaidan video näyttää senkin, että eipä ole tainnut Falconskaan harjoitellut liikaa kahden miehen läpiajoja, sen verran pahasti kiekko oli jo livetä lavasta samaan aikaan, kun Leggio teki temppunsa.
Nähtäväksi jää, aiheuttaako tapaus jatkossa muutoksia sääntökirjaan, eli syntyykö maalin kaatamista koskeva Lex Leggio?
Falcons sai lopulta palkintonsa ja voitti ottelun maalein 4-3.
Tapauksesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat